Tapahtumat

Aleksi Ylä-Anttila 21.5.2018 13:29 päivitetty 21.5.2018 15:19

Messukeskukseen muuttava Tubecon uudisti brändinsä: "Jokainen meistä jättää oman sormenjälkensä tähän maailmaan"

Tubecon
Tubeconin uuden logon keskiössä on sormenjälki.

YouTube-tähdet ja heidän faninsa yhdistävä Tubecon-tapahtuma uudistuu. Tubecon on samassa yhteydessä uudistanut brändi-ilmeensä yhdessä Mainostoimisto Vastavirran kanssa.

Tänä kesänä viidettä kertaa Suomessa järjestettävä tubeyhteisön festivaali Tubecon siirtyy Hartwall Areenalta Helsingin Messukeskukseen. Samalla Tubeconin brändi-ilme ja tapahtumakonsepti kokevat muodonmuutoksen.

Tubeconin järjestää Suomen Tubetapahtumat Oy, jonka suurimpana yksittäisenä omistajana on tubettajien perustama yhdistys Suomen Tubettajat ry.

Suomen Tubettajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Koski kertoo, että brändiuudistus pitää sisällään uuden ilmeen, logon, uudistetun verkkosivuston ja samalla uudistettiin värimaailma, fontit sekä sosiaalisen median kanavat. Hän ei paljasta uudistuksen kokonaisbudjettia.

Uuden logon keskiössä on sormenjälki. Tällä viitataan Tubeconin tänä vuonna lanseeraamaan uuteen tapahtumateemaan. Lisäksi ilmeessä korostuvat tapahtuman ytimessä olevat arvot, kuten yhteisöllisyys sekä erilaisuuden kunnioittaminen.

"Uudella ilmeellä haluamme kommunikoida sitä, että olemme tekemässä paljon muutakin uutta. Olemme tuoneet tapahtumaan tänä vuonna kokonaan uuden teemaan, jonka nimi on 'Minun tarinani'. Logon ilme on muodostunut tätä kautta. Jokainen meistä jättää oman sormenjälkensä tähän maailmaan", Koski kertoo M&M:lle.

Kosken mukaan YouTube on hyvä väylä tarinoiden kertomiseen, sillä kukaan ei ole välissä sanomassa, ettei oma tarina olisi kiinnostava sellaisenaan.

"YouTubessa oman tarinan voi laittaa sellaisenaan kaikkien nähtäville. Näin myös sellaiset henkilöt, jotka eivät ehkä muuten olisi tuomassa omaa tarinaansa julki sosiaalisissa tilanteissa, voivat kertoa oman tarinansa. Juuri tästä on kysymys meidän teemassamme." 

Uuden ilmeen on luonut Mainostoimisto Vastavirta toimitusjohtaja Jan Grehnin johdolla. Vastavirran muut suunnittelutiimin jäsenet ovat Jani Ekonen, Olli Maliniemi ja Tuuli Turunen

"Tubeconin tarkoituksena on tuoda videoiden tekijät ja fanit yhteen mielenkiintoisten tarinoiden äärelle. Tapahtuman uusi sormenjälki-logo kuvastaakin juuri sitä, että meillä jokaisella on oma uniikki tarinamme ja sormenjälkemme", toteaa Grehn.

Messukeskukseen rakennetaan TubeCity

Tämän vuoden Tubeconissa tapahtuma rakennetaan aiempaa tiiviimmässä yhteistyössä tubettajien kanssa. Tubettajat päättävät ohjelman sisällöstä sekä tekevät tapahtumaa yhdessä erilaisten kumppanien kanssa.

Suomen Tubetapahtumat Oy:n liiketoimintajohtaja Heidi Hujasen mukaan tapahtuma nostetaan tänä vuonna uudelle tasolle.

"Rakennamme Messukeskukseen TubeCityn, jonka erilaisissa kaupunginosissa syntyy kohtaamisia ja monenlaista ohjelmaa. Tavoitteenamme on tehdä Tubeconista entistä elämyksellisempi, yhteisöllisempi ja monipuolisempi", Heidi Hujanen kertoo tiedotteessa.

Jussi Kosken mukaan kesän tapahtumaan tavoitellaan edellisten vuosien tasoista kävijämäärää.

"Viime vuosina kävijöitä on ollut vähän vajaat 20 000. Kävijämäärät ovat liikkuneet siinä 17 500 ja 18 500 kävijän välillä. Tavoitteemme on ylittää nämä kävijämäärät tänä vuonna."

Messukesukseen rakennettava TubeCity koostuu Jussi Kosken mukaan erilaisista tube-genreistä. Uudet tilat mahdollistavat uudenlaisen toteutuksen.

"Kaupunginosia ovat esimerkiksi Beauty & Fashion, ruokakaupunginosa liittyen ruokatubettamiseen sekä pelikaupunginosa liittyen pelitubettamiseen. Hartwall Areena oli hyvä isäntä aiempina vuosina, mutta meille hieman sokkeloinen ja pikkaisen ahdas käytäviltä. Messukeskuksen TubeCityssä porukka mahtuu liikkumaan entistä paremmin ja vaivattomammin", Koski kertoo.

Suomalaisten tubettajien vuonna 2014 perustama Tubecon on puolueeton platform-toimija, joka tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kohdata tubettajaidolinsa areenoilla ja mediassa.

Elokuussa 2017 Suomen Tubeconissa Hartwall Arenalla vieraili 17 500 kävijää. Tubecon Suomen järjestävät Suomen Tubetapahtumat Oy sekä Suomen Tubettajat ry. Vuoden 2018 tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.-18. elokuuta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö