Elokuvamarkkinointi

Piritta Palokangas 10.7. 14:43 päivitetty 10.7. 14:47

Mika Kaurismäen uusi elokuva on suomalais-kiinalainen yhteistuotanto – ja siitä hyötynee myös Lapin matkailumarkkinointi

Jouko Piipponen
Chu Pak Hong, Kari Väänänen ja ohjaaja Mika Kaurismäki.

Valtion av-alan tuotantokannustin on lisännyt merkittävästi tuotantojen kokoa ja määrää Lapissa.

Mika Kaurismäen uusin elokuva Mestari Cheng tulee ensi-iltaan syksyllä. Elokuvassa kiinalainen mestarikokki saapuu poikansa kanssa suomalaiseen syrjäkylään.

Suomalais-kiinalainen yhteistuotanto on kuvattu Raattamassa, Kittilässä, Sodankylässä ja Kiinassa. Nimiroolin esittää hongkongilainen Chu Pak Hong, joka on valittu maansa parhaaksi näyttelijäksi. Vastaparikseen hän saa Anna-Maija Tuokon. Muissa rooleissa nähdään Lucas Hsuan, Kari Väänänen ja Vesa-Matti Loiri   

Tänään julkaistun trailerin perusteella näyttäviin osiin pääsevät myös Lapin maisemat, ja kun lähtökohtaisesti tiedetään, että elokuva tulee levitykseen myös Kiinassa, ei voi kuin onnitella Lapin matkailumarkkinointia, jonka yksi pääkohderyhmä ovat aasialaiset matkailijat.

”Elokuvan tekijät osaavat vastata tarinan lähtökohtiin, mutta ei sitä käsittääkseni ole matkailumarkkinointimielessä käsikirjoitettu. Enemmänkin ilmassa olevat trendit ja aiheet, jotka pyörivät ihmisten huulilla”, Lapin viestintä- ja markkinointitoimisto House of Laplandissa toimivan Lapin elokuvakomission elokuvakomissaari Anna Niemelä sanoo.

Tuotantokannustin lisännyt Lapin kiinnostavuutta

Hannu Oraviston käsikirjoittamassa tarinassa käsitellään globalisaatiota tiedotteen mukaan positiivisessa hengessä ja ruohonjuuritasolla, sekä mitä tapahtuu, kun kaksi erilaisesta kulttuurista kotoisin olevaa ihmistä kohtaa.

”Tietysti sekin kiinnostaa, minkälaisen näkyvyyden elokuva saa Kiinassa ja mitä se tuo tullessaan. House of Lapland tekee myös digimarkkinointia, ja elokuvaa tullaan markkinoimaan kiinalaisissa somekanavissa”, Niemelä lisää.

Lapin elokuvakomissio on toiminut 11 vuotta. Kolme vuotta sitten Suomessa otettiin käyttöön av-alan tuotantokannustin 10 miljoonan euron vuosibudjetilla, mikä on Niemelän mukaan kasvattanut tuotantojen kokoa ja määrää Lapissa.

Komissio etsii kuvauspaikkoja ja auttaa tuotantoja muun muassa paikallisten työryhmien ja palveluntarjoajien etsimisessä. Kaurismäenkin tuotannossa paikalliset yrittäjät saavat Niemelän mukaan jonkin verran näkyvyyttä.

”Mittaamme vuosittain tuotantojen jättämää suoraa tuloa Lappiin, ja aiemmin se on ollut noin miljoona euroa. Viime vuonna määrä tuplaantui eli suoraa tuloa oli yli kaksi miljoonaa euroa”, Niemelä kertoo.

Ivalo-sarja, Ailo – pienen poron suuri seikkailu -elokuva ja Mika Kaurismäen Mestari Cheng olivat viime vuoden isoimpia Lapissa kuvattuja tuotantoja.

Lapin kiinnostavuus kuvaspaikkana kasvaa Niemelän mukaan erityisesti ulkomailla. Mutta suuret Hollywood-tuotannot epäröivät Lappiin tuloa.

”Av-kannustimen 10 miljoonan vuosibudjetti on pieni isoa kansainvälistä tuotantoa ajatellen, ja se on muutoinkin joka vuosi puoleen välin mennessä vuotta allokoitu. Parhaimmillaan tai pahimmillaan voisi käydä niin, että iso tuotanto tulee ja vie koko vuosibudjetin määrän tuotantokannustinrahaa.”

Niemelä sanoo, että tänä vuonna Lapissa on kuvattu pari isompaa kansainvälistä tuotantoa, joista tullaan tiedottamaan syksyllä.

Mestari Chengin Suomen ensi-ilta on 27.9. Elokuvalla on levityssopimus myös Kiinassa ja Pohjoismaissa, ja sen levitysoikeudet on myyty Japaniin, Australiaan, Sveitsiin, Unkariin, Viroon ja Israeliin.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö