”Tänä kesänä on mökillä hyvin ahkerassa käytössä ollut AirTrack Nordic -patja. Se on ilmapatja, joka on alun perin tarkoitettu ikään kuin permannoksi volttien ja kärrynpyörien kaltaisten liikkeiden harjoittelua varten. Olemme kuitenkin huoman- neet, että yksi patja voi taipua yllättävän moneen eri käyttötarkoitukseen. Kun patjan kastelee, se toimii vesiliukumäkenä. Veden päälle laitettuna se taipuu vielä surffilaudaksi ja melomisalustaksi, vaikka sitä ei ole tällaiseen käyttöön alun perin tarkoitettu. Patja on tuonut iloa erityisesti lapsille, mutta se on ollut ääni- ja e-kirjojen ohella ollut hauska lisä kesän viettoon myös aikuisille.”

Kati Nurminen

kasvustrategi

Marketing Clinic

”Kyllä se on Garmin-urheilukello. Työelämä on hyvin hektistä. Vastapainoksi tarvitaan lomaa, jonka aikana pääsee eroon arjesta. Kellon avulla voi seurata unta ja asioiden oikeaa tasapainoa. Sitä kautta ymmärtää vielä paremmin, miten tärkeää on nauttia hyvien ystävien seurasta ja levon ohella tehdä myös fyysistä työtä. Olen kesällä tehnyt paljon metsätöitä ja kalastanut. Kello on auttanut ymmärtämään ja sisäistämään, kuinka tärkeää on löytää oikea määrä vastapainoa arjen kiireeseen.”

Jaakko Rantala

toimitusjohtaja

SEK

”Mietin aika pitkään, pitäisikö minun hankkia Oura-älysormus. Todella monet tuttavapiirissäni pitävät sellaista sormessaan. Oura ei ole aktiivisuussormus, vaan kytkeytyy enemmänkin palautumiseen ja unen laatuun. Se on siis eräänlainen energian hallinnan apuväline. Tämä kiinnosti minua, ja loman myötä päätin hankkia oman sormuksen. Nyt onkin mielenkiintoista katsoa, miten se nappaa sykkeet ja muut, kun töihin paluun jälkeen elämä on taas vähän erilaista kuin lomalla.”

Emma Storbacka

toimitusjohtaja

Avaus

”Kävi niin ikävästi, että juuri ennen kesälomia minulla katkesi akillesjänne. Siksi kesän hittituote ovat minun kohdallani valitettavasti olleet kainalosauvat. En ole oikein pystynyt tekemään mitään. Sen takia olen käyttänyt paljon ääni- ja e-kirjasovellus BookBeatia, joka on osoittautunut oivaksi applikaatioksi. Olen lukenut hirveän määrän erilaisia kirjoja ja innostunut jopa lukemaan klassikoita. Näin olen pystynyt käyttämään yllättävän vastoinkäymisen myötä syntyneen ajan hyväkseni.”

Samppa Vilkuna

toimitusjohtaja

Superson