True crime, eli tosielämän rikollisista kertominen, on suosittua sisältöä mediayhtiöille ja ansaintakeino rikollisille. Jopa Yle Areenassa on sille kategoria. Klikkausten ja latausten jalkoihin on jäänyt itsekriittinen keskustelu, vaikka rikollisuuden viihteellistämisen eettiset ongelmat ova­t ilmeisiä. Sankarikulttien rakentaminen yhteiskunnan pohjasakasta pitäisi loppua.

Viime vuonna Docendo julkaisi Wanted-­kirjan, kun sen päähenkilö Janne ”Nacci” Tranberg oli kansainvälisesti etsintäkuulutettuna. Pakomatkaa tukemassa olivat kirjakauppiaat Elisasta Otavan Suomalaiseen. Tranberg kertoi oikeudenkäynnissä saaneensa karkumatkallaan 100-200 tuhatta euroa nettotuloina vaate- ja kirjamyynnistään median mahdollistaman julkisuuden vuoksi. Nacci tähdittää myös Maikkarin Rikospaikka True Crime Suomi -sarjaa.

Rikoksista on raportoitu aina. Aiemmin keskiössä oli itse rikos, ei rikollinen. Tyylilajin edelläkävijät, Raija Pellin Poliisi-TV sekä Åke Lindmanin Ei vanhene koskaan, kertoivat hirvittävistä rikoksista siinä missä Arman Alizad fanittaa avoimesti rikollisjärjestöä Nelosella.

Mikä informaatioarvo on Hesarin henkilökuvassa 60-luvun taparikollisen Volvo Markkasen pojasta? Ainakin se auttoi myymään kirjaa, jonka julkaisi WSOY:n Johnny Kniga. Knigan kustantama on myös tuore rikosraamattu Kultainen vasikka.

Jari Aarnion tapaus on ollut Sanomalle lypsylehmä sekä journalismipalkinnoissa että viihteellisemmällä sarja- ja kirjasisällöllä. Elokuussa Neloselta tulee ulos Katiska, joka ”kertoo avoimesti koko Niko Ranta-ahon ja Katiska-vyyhdin tarinan sekä sen taustat”. Nelonen on JSN:n jäsen.

True crime -buumin jatkuessa toivoisi, että media voisi sivuta aiheen ilmeisiä eettisiä ongelmia. Median tehtävä ei ole rakentaa rikollisista julkisuuden henkilöitä.

Kirjoittaja on entinen ­toimit­taja, medialiiketoiminnan kehittäjä ja nykyinen liikkeenjohdon konsultti Civitta Finlandilla.