Milttonin maanantaina julkistamat sopeuttamistoimenpiteet tähtäävät henkilöstön väliaikaisiin, korkeintaan 90 päivää kestäviin lomautuksiin.

Sopeuttamistoimenpiteiden kohteena on Milttonin henkilöstö Suomessa ja Ruotsissa, yhteensä 320 henkilöä.

Miltton ei arvioi tässä vaiheessa mahdollisten väliaikaisten lomautusten laajuutta, sillä sopeuttamistoimet ovat vielä kesken.

Ratkaisun taustalla on koronaviruspandemian synnyttämä poikkeustilanne. Pandemian vaikutukset monien asiakkaiden ja sitä kautta Milttonin omaan liiketoimintaympäristöön ovat yhtiön mukaan merkittäviä.

Miltton Groupin toimitusjohtaja Mathias Järnström toteaa, että käynnissä olevat sopeuttamistoimet ovat äärimmäisen valitettavia, mutta eivät vaikuta Milttonin palveluiden saatavuuteen.

Järnström korostaa, että vallitsevassa tilanteessa tärkeintä on varmistaa ihmisten turvallisuus ja toimia vastuullisesti.

”Teemme töitä täysillä, sillä nyt jos koskaan on tärkeää kuunnella asiakasta ja auttaa heitä kaikin tavoin.”

”Samaan aikaan meiltä kaikilta vaaditaan luovuutta sekä uudistumiskykyä synnyttää uusia palveluita ja toimintatapoja, jotka auttavat yhteiskuntaa selviämään tästä poikkeustilasta mahdollisimman pienin vaurioin”, Järnström kertoo tiedotteessa.

Miltton on lisännyt palvelutarjoamaansa vastatakseen koronaepidemian tuomiin nopeisiin muutoksiin konsernin asiakkaiden toimintaympäristössä.

M&M kertoi perjantaina Milttonin aloittaneen yhteistyön sakesijoittajia ja pörssiyhtiöitä palvelevan Inderesin kanssa.

Yhtiöiden olemassa olevat palvelut kokonaisratkaisuksi yhdistävä uusi verkkoyhtiökokousmalli mahdollistaa tarvittaessa suurellekin yleisölle suunnatut virtuaalikokoukset sekä yhtiökokouksen pitämisen poikkeusoloissa.

”Olemme viikkojen aikana nähneet koko toimialalla peräänantamattomuutta ja uuden ideointia, josta voimme ylpeitä”, Järnström sanoo.

Miltton Group on yksi suurimmista markkinointiviestinnän yritysryhmistä Pohjoismaissa. Konsernin myyntikate vuonna 2018 oli noin 26 miljoonaa euroa ja liikevaihto 30,6 miljoonaa euroa.

Tilinpäätös viime vuodelta ei ole vielä valmistunut, mutta arvioitu liikevaihto vuodelle 2019 on 37,5 miljoonaa euroa.