Tekijänoikeusdirektiivi

Ari Karkimo 15.4. 16:35

Ministerineuvosto hyväksyi kiistellyn tekijänoikeusdirektiivin – Suomen ja kumppanien vastustus ei riittänyt

Colourbox

Kritiikkiä ovat herättäneet erityisesti ”linkkivero” ja ”meemikielto”.

EU:n ministerineuvosto on maanantaina hyväksynyt pitkään kiistojen kohteena olleen tekijänoikeusdirektiivin.

Torrentfreak kirjoittaa, että direktiivin hyväksymistä vastustivat Suomi, Ruotsi, Italia, Luxemburg, Hollanti ja Puola. Erityisesti kiistojen kohteena ovat olleet direktiivin artiklat 11 ja 13. Niistä ei kannata enää kiivailla, sillä ne on varustettu uusilla numeroilla. Sisältöön ei enää viime metreillä kajottu.

Kyseiset artiklat on kansan suussa opittu tuntemaan nimillä ”linkkivero” ja ”meemikielto”, vaikka nimet eivät välttämättä sisältöjä kuvaakaan.

Direktiivin sisältöä on hierottu todella pitkään, eikä siihen enää viime metreillä kajottu. Maaliskuun lopussa europarlamentti päätti äärimmäisen niukalla enemmistöllä (317-312), ettei muutoksia enää sallita vaan paketti siirtyy eteenpäin sellaisenaan. Tämän jälkeen parlamentti hyväksyi direktiivin.

Maanantaina sen siis hyväksyi myös ministerineuvosto ja direktiivin sisältö on siirrettävä jäsenmaiden lainsäädäntöön. Belgia, Viro ja Slovenia äänestivät tyhjää. Takuumiehinä olivat suurimmat jäsenmaat Saksa, Ranska ja Britannia.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö