Nimitykset

Laura Kukkonen 17.5. 11:35

Minna Kervinen vie Avauksen asiakkaiden markkinointia läpi muutosten

Minna Kervinen

Avaus Marketing Innovations on saanut uuden johtoryhmän jäsenen.

Minna Kervinen on nimitetty Avaus Marketing Innovationsin seniorikonsultiksi vastuualueenaan Avauksen markkinoinnin transformaatiotarjoama. Lisäksi hänet on valittu yrityksen johtoryhmään.

Kervinen aloitti Avauksen markkinoinnin muutosjohtajana toukokuun alussa. Hän siirtyi tehtävään Accenturelta, jossa hän työskenteli liiketoiminnan konsultoinnin parissa. Aiemmin hän on työskennellyt Capgeminillä.

Mitä markkinoinnin transformaatiotarjoama tarkoittaa?

"Menestyvä markkinoija tarvitsee kyvyn tavoittaa asiakkaat sekä emotionaalisella että kontekstuaalisella tasolla. Se kattaa ne tulevaisuuden kyvykkyydet ja toimintamallit, joiden avulla tähän pystytään. Vahva tarina ja brändi ovat tärkeitä, mutta toisaalta teknologian myötä tulee vaatimus relevanteista, personoiduista viesteistä. Joskus muutos vaatii vision kirkastamista, joskus taas kyvykkyyden lisäämistä ja kokeilujen toteuttamista."

Kervinen kertoo työskentelevänsä Avauksella vahvasti asiakasrintamassa.

Miksi halusit siirtyä Avaukselle?

"Avauksessa on valtavasti potentiaalia. Ylipäätään suomalaisilla ja pohjoismaisilla yrityksillä on mielenkiintoiset ajat ja mahdollisuus tehdä uusia juttuja, uudistua ja saada lisää vauhtia kasvuun. Kaikki liittyy asiakkaisiin ja asiakaskohtaamisiin, ja se alue onkin intohimoni. Avauksella on vahvaa osaamistä tällä alueella."

Avaus Marketing Innovations on datavetoisen markkinoinnin palveluyritys. Yhtiöllä on toimistot Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kommentti

16.10.2018 10:56

Naiset Pörssiklubiin? EVVK

Pörssimaailma kaipaa imagonsa kohennusta tasa-arvoisempaan suuntaan. Karhunpalvelus asialle tehdään, jos keskustelu juuttuu pelkästään Pörssiklubin jäsenyyden ympärille.