Tähtien sota -elokuvasarjan Luke Skywalkerin roolista maailmanmaineeseen noussut näyttelijä Mark Hamill on poistanut Facebookin käyttäjätilinsä. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC, The Huffington Post sekä Cnet.

Hamill, 68, ilmoitti asiasta virallisella Twitter-tilillään. Hän perusteli päätöstään Facebookin poliittista mainontaa koskevilla käytännöillä, jotka mahdollistavat valheita ja vääristeltyä tietoa sisältävien mainoksien julkaisemisen Facebookin alustalla.

”Olen niin pettynyt siihen, että Mark Zuckerberg (Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja) arvostaa voittoja totuutta enemmän, että olen päättänyt poistaa oman Facebook-tilini”, Hamill kirjoittaa.

Hamill toteaa tiedostavansa, että kyse on koko maailman mittakaavassa varsin pienestä asiasta, mutta päätös jättää Facebook auttaa häntä nukkumaan yönsä paremmin.

Facebook ei toistaiseksi ole kommentoinut Hamillin lähtöä julkisesti.

Yhtiön poliittisen mainonnan linjaukset ovat herättäneet paljon keskustelua etenkin sen jälkeen, kun kilpailija, yhteisöpalvelu Twitter ilmoitti loppuvuodesta kieltävänsä poliittisen mainonnan kokonaan alustallaan.

Facebookia ovat kritisoineet muun muassa muun muassa demokraattipuolueen senaattori Elizabeth Warren, entinen Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden sekä Facebookin entinen turvallisuusjohtaja Alex Stamos.

Keskustelu on kiihtynyt USA:n presidentinvaalien lähestyessä. Juuri edelliset Yhdysvaltain presidentinvaalit vuonna 2016 nostivat poliittisen mainonnan ja sosiaalisen median ongelmallisen suhteen ensi kertaa merkittävästi esille. Kohu osui kipeimmin juuri Facebookiin.

Vääristeltyä tietoa sisältäneet kampanjat tavoittivat Facebookissa ennen vaaleja yhtiön mukaan arviolta 126 miljoonaa amerikkalaista.

Laajan disinformaatiokampanjan takana oli viranomaisten selvityksen mukaan venäläinen trollitehdas, joka tunnetaan nimellä Internet Research Agency (IRA).