Googlen omistama videopalvelu YouTube on julkistanut uuden työkalun, jonka avulla poliittiset mainostajat sekä muut mainonnan ostajat voivat varata itselleen mainospaikan suositulla videoalustalla, kertoo The Wall Street Journal.

Uudistuksen tultua julki monet mainostajat lukitsivat mainospaikkoja itselleen aina helmikuun loppuun saakka.

Uusi Instant Reserve -työkalu pohjautuu lineaarisen television puolelta tuttuun taktiikkaan. Televisiossa mainostajilla on ollut perinteisesti mahdollisuus varata itselleen mainospaikkoja parhaiden lähetysaikojen yhteydessä kuukausia etukäteen.

Ennen uuden työkalun syyskuun alussa tapahtunutta julkistusta kampanjan tekijöiden oli neuvoteltava Googlen myyntitiimin edustajien kanssa lukitakseen paikat itselleen. Tämä oli vaivalloinen prosessi verrattuna Instant Reserven tarjoamaan automatisoituun varaustapaan.

Uudistuksella YouTube tavoittelee selvästi television ja Facebookin keräämiä mainosdollareita. Ajoitus on osuva, sillä Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalit alkavat helmikuussa useissa osavaltioissa, kuten New Hampshiressa ja Iowassa.

Googlen tiedottaja kertoo YouTuben testaavan uutta työkalua tällä hetkellä poliittisten mainostajien ja satojen muiden toimijoiden, muun muassa mediayhtiöiden ja kulutustavarantuottajien, kanssa.

Paikalliset tv-mainokset ovat presidentinvaalien yhteydessä pitkään olleet keskeinen tapa tavoittaa äänestäjiä niin kutsutuissa vaa’ankieliosavaltioissa, joilla tarkoitetaan kannatukseltaan perinteisesti tasaisia osavaltioita.

Demokraattien ja republikaanien kannatus on ollut tasaista esimerkiksi Pennsylvanian, Floridan, Ohion, Pohjois-Carolinan ja Virginian osavaltioissa, jotka siis ovat esimerkkejä vaa’ankieliosavaltioista.

Yhdysvalloissa presidentti valitaan valitsijamiesvaalilla. Presidentiksi valintaan vaaditaan kaikista osavaltioista yhteensä vähintään 270 valitsijamiestä.

Markkinointitutkimusyrityksen Borrell Associates Inc. ennustaa poliittisen tv-mainonnan panostusten nousevan Yhdysvalloissa ensi vuonna 4,78 miljardiin dollariin, kun vastaavasti poliittisen mainonnan online- ja digimainonnan panostusten ennakoidaan olevan noin 2,85 miljardia dollaria. Televisio on siis edelleen keskeinen vaikuttaja Yhdysvaltain vaaleissa.

Markkinatutkija eMarketerin ennusteen mukaan YouTuben odotetaan nappaavan itselleen 11,38 miljardin dollarin globaalit mainostulot, mikä tarkoittaa 20 prosentin kasvua edellisvuoteen nähden. Google ei kerro, kuinka suuren osan YouTube tuo yrityksen kaikista mainostuloista, jotka olivat 116,3 miljardia euroa viime vuonna.

YouTuben etuna lineaariseen televisioon on digialustan tarjoama mahdollisuus mainonnan huomattavasti tarkempaan kohdentamiseen. Toisaalta videopalvelu on herättänyt poliittisissa mainostajissa myös huolta, sillä lukuisten brändien mainoksia on päätynyt YouTubessa väkivaltaisten tai muilla tavoin kiistanalaisten sisältöjen yhteyteen.

Nähtäväksi jää, mikä on YouTuben uuden työkalun todellinen vaikutus. Haasteita varmasti riittää, sillä perinteisen television asema Yhdysvalloissa on edelleen varsin vahva muutoinkin kuin vaalien yhteydessä.

Lue lisää: Kalifornia käy taistoon vaarallisia deepfake-videoita vastaan vaalien alla: ”Tehokas ja vaarallinen uusi työkalu”

Lue lisää: Facebook muuttaa käytäntöjään – somejätti antaa lisää siimaa poliitikoille