Mari Reponen, 43, siirtyy Avidlyn palvelukseen Finnairin Financial Communications Directorin paikalta, jossa hän työskenteli lähes kahdeksan vuotta.

Aiemmin Reponen on työskennellyt sijoittajaviestinnän parissa CapManilla ja SanomaWSOY:lla. Koulutukseltaan Reponen on kauppatieteiden maisteri.

Pitkä ura listayhtiöissä houkutteli Reposen katsomaan maailmaa myös toiselta puolelta pöytää.

”Olen innoissani tästä mahdollisuudesta auttaa monia yhtiöitä niiden sijoittajaviestinnän ja yritysraportoinnin kehittämisessä”, Reponen kommentoi.

Koko työuransa talous- ja sijoittajaviestintää pörssiyhtiöissä tehnyt Reponen kertoo, että saman tehtäväkentän tarkastelu toimiston puolelta on houkutellut aika ajoin.

”Avidlyn laaja asiakaskunta, mahdollisuudet IR-palvelujen ennakkoluulottomaan kehittämiseen osana Avidlyn laajempaa palvelutarjoomaa sekä Avidlyn dynaaminen tiimi ja yrityskulttuuri vetivät puoleensa. Lisäksi Avidly Oyj listayhtiönä on mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa”, Reponen kertoo M&M:lle.

Reposen mukaan talousviestintäyksiköt toimivat usein yrityskohtaisten muutosten, sijoittajien odotusten ja muuttuvan sääntelyn tuomien muutosten keskellä.

”Tällä hetkellä esimerkiksi talous- ja vastuullisuusraportoinnin rajapintojen lähentyminen puhuttaa monissa yrityksissä. Viestinnässä on jo pitkään käytetty esimerkiksi sosiaalista mediaa, videoita ja podcasteja, mutta näitä ei vielä talousviestinnässä laajasti käytetä, varsinkaan pienemmissä yhtiöissä”, kuvailee Reponen.

Reponen haluaakin auttaa listayhtiöitä siirtymään velvollisuutena tehtävästä talous- ja sijoittajaviestinnästä aidosti sijoittajille lisäarvoa tuottavaan viestintään, jossa sijoittajaviestinnän sisältöjä voidaan hyödyntää laaja-alaisesti muiden viestinnän osa-alueiden kanssa.

”Myös muilla kuin taloudellisilla viesteillä on merkitystä sijoittajille, sillä ne täydentävät kuvaa siitä, miten yhtiötä johdetaan ja mitä se tavoittelee”, Reponen toteaa.

Avidlyn sisältö-, PR- ja IR-liiketoiminnasta vastaava johtaja Sirpa Alhava on iloinen saadessaan toivottaa tervetulleeksi. Hän kertoo jakavansa Reposen kanssa näkemyksen yli yksikkörajojen toimivasta yhteistyöstä ja aidosti lisäarvoa tuottavasta IR-viestinnästä.

”Onnistunutta sijoittajaviestintää ei tehdä lain kirjain täyttämällä. Sääntely ja listayhtiöiden yhdessä sopimat käytännöt luovat reunaehdot ja vähimmäisvaatimukset, mutta erityisesti kansainvälisesti erottautuakseen tarvitaan yhtiökohtainen, kiinnostava tarina”, kertoo Alhava.

Vuosiraporttien tekeminen suunnittelusta julkaisuun on iso urakka. Jotta työ ei menisi hukkaan, sisällöt kannattaa suunnitella niin, että ne on nivottu osaksi yrityksen jatkuvaa tarinankerrontaa.

”Haluan kannustaa yrityksiä pohtimaan, voisiko vuosiraportteja varten laadittavaa sisältöä tuottaa tasaisesti läpi vuoden ja hyödyntää useammassa viestintäkanavassa nykyistä tehokkaammin.”

”Ei siis tehtäisi vain raporttia kerran vuodessa, vaan aidosti kohderyhmiä kiinnostavia ja palvelevia sisältöjä säännöllisellä rytmillä”, sanoo Reponen.

Pienemmillä listayhtiöillä sijoittajaviestinnän haasteet liittyvät Reposen mukaan usein yrityksen tunnettuuteen sijoittajien keskuudessa ja mahdollisuudet vastaavasti sijoittajatarinan kirkastamiseen ja yhtiön proaktiivisempaan sijoittajasuhdetyöhön.

”Yrityksen koosta riippumatta yritys- tai toimialakohtaiset muutokset, sääntelyn lisääntyminen ja sijoittajien odotukset vaativat toiminnan kehittämistä.”

”Muuttuvassa ympäristössä tärkeintä on keskittyä johdonmukaisesti siihen, minkälainen viestintä tuo aitoa lisäarvoa yritykselle ja sen sidosryhmille, ja missä kohtaa voi tehdä kevyemmin. Me Avidlyssa sparraamme asiakkaitamme muun muassa näissä kysymyksissä”, Reponen kiteyttää.

Avidly on markkinoinnin palvelutoimisto, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Vuonna 2018 yrityksen myyntikate oli 15,7 miljoonaa euroa.