Sairaanhoitajaliitto halusi nostaa osaajapulan juhlavuotensa kampanjateemaksi. Liitto täyttää tänä vuonna 95 vuotta.

Viestintätoimenpiteet polkaistiin käyntiin viestintätoimisto Drumin suunnittelemalla ja toteuttamalla valtakunnallisella markkinointiviestinnän kampanjalla tammikuussa 2020. Kampanjan rungon muodostavat sairaanhoitajien katoamisilmoitukset ja -videot.

Kampanja starttasi Sairaanhoitajien jäsenistöä aktivoivalla sissimarkkinointitempauksella, jonka aikana jäsenistö levitti katoamisilmoituksia Facebookin puskaradioryhmissä ja paikallisilla ilmoitustauluilla, esimerkiksi sairaaloissa, kirjastoissa ja kaupoissa.

Ilmoituksia kadonneista sairaanhoitajista on näkynyt kaupunkien katukuvassa ympäri maan Helsingistä aina Utsjoelle saakka.

Sairaanhoitajien markkinointipäällikkö Johanna Parmanen kertoo M&M:lle, että kampanjan tärkein tavoite on sairaanhoitajan ammatin arvostuksen kasvattaminen.

”Tämä on ollut oiva tapa herättää ihmisten huomio tärkeälle asialle. Alan osaajapula tarkoittaa sitä, että nykyisellä kehityksellä heitä ei kohta enää ole”, Parmanen kertoo.

Sairaanhoitaja on yksi maamme arvostetuimmista ammateista. Silti suomalaista terveydenhuoltoa uhkaa pula ammattitaitoisista osaajista.

Liiton mukaan arviolta puolet nykyisistä sairaanhoitajista jää eläkkeelle vuoteen 2030 mennessä ja 40 prosenttia sairaanhoitajista on harkinnut alan vaihtoa tai jo vaihtanut alaa.

”Tämä on sairaanhoitajien juhlavuosi. On oikea aika konkreettisesti nostaa alan ammattilaisten arvostusta. Sairaanhoitajat eivät ole itsestäänselvyys”, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.

Aktivointeja ja kiitosta

Katoamisilmoituksissa kehotettiin ottamaan yhteyttä ilmoituksessa mainittuun puhelinnumeroon tai sähköpostiin. Numeroon soittamalla kuuli nauhoitetun vastaajaviestin ja sähköpostin lähettämällä sai automaattisen vastauksen, joista kummastakin ohjattiin kampanjasivulle.

Puhelinvastaaja täyttyi kiinnostuneiden viesteistä jo kampanjan ensimmäisenä päivänä. Kampanjan toinen vaihe näkyi ja kuului valtakunnallisesti ulkomainonnassa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Kampanjoinnin kärkiviestinä oli ”maailma ilman sairaanhoitajia, ei kiitos”.

Johanna Parmanen kertoo, että kampanja on otettu jäsenistön keskuudessa hyvin vastaan. Ihmiset eri puolilla maata ovat lähteneet jakamaan aktiivisesti kampanjasisältöjä.

”Voi sanoa, että kampanjan suosio yllätti meidät täysin. Ihmiset ovat itse lähettäneet meille kuvia, joissa he ovat kiinnittämässä ilmoituksia esimerkiksi kauppojen ja kirjastojen seinille” Parmanen kertoo.

Drumin asiakkuusjohtaja Reeta Kaivola kertoo, että kampanjassa haluttiin välittää jäsenistöltä tullut viesti siitä, että sairaanhoitajapula on todellinen uhka maassamme.

”Kampanja ammensi suoraan sairaanhoitajien arjesta. Saamastamme palautteesta huomaa, että kampanja on saanut laajan tuen sairaanhoitajilta.”

”Olemme saaneet muutaman hiukan ihmettelevän kommentin, joissa ilmoituksen nähnyt henkilö on todennut, että se muistuttaa aitoa etsintäkuulutusta. Miltei kaikki palaute on ollut hyvin positiivista”, säestää Parmanen.

Tarkkaa kampanjabudjettia Sairaanhoitajaliitto ei julkista. Johanna Parmasen mukaan kyse on kuitenkin liiton mittapuulla isosta panostuksesta.

Drumin Sairaanhoitajien markkinointiviestintää tekevään tiimiin kuuluvat Kaivolan lisäksi konseptisuunnittelija Peetu Heikkinen, graafinen suunnittelija Ella Härkönen sekä viestintäkonsultti Magdaleena Ignatius. Kuva- ja videotuotannosta vastasi Studio Skaala ja radiomainonnan tuotannosta Miracle Sound.

Sairaanhoitajien viestintätoimenpiteet jatkuvat läpi juhlavuoden.

”Jäämme hetkeksi tauolle, sillä haluamme antaa työrauhan Tehylle alan palkkaneuvottelujen ajaksi. Toukokuussa on kansainvälinen sairaanhoitajapäivä. Silloin edessä on uusi aktivointi, mutta hieman erilaisella kulmalla”, kertoo Johanna Parmanen.