Oluen kokonaiskulutus laskee, mutta käsityöläis- eli artesaanioluiden kysyntä kasvaa.

Kauppalehden (27.6.) laskelman perusteella 34 suurinta pienpanimoa kasvatti viime vuonna liikevaihtoa lähes 15 prosenttia 65,0 miljoonaan euroon. Kannattavuudessa on kohentamista, sillä niiden liikevoitto jäi keskimäärin vain 4,9 prosenttiin liikevaihdosta.

Alan toimijoita on tällä haavaa pitkälti toistasataa. Uusia tulee muutaman kappaleen vuosivauhtia, vaikka kaikki eivät suinkaan menesty.

Oluen kulutus laski viime vuonna kymmenen prosenttia, sillä olutta juodaan aiempaa vähemmän erityisesti ravintoloissa. Pienpanimot uivat vastavirtaan: suomalaiset pienpanimot tuottavat yli 20 miljoonaa olutlitraa vuodessa.

Salama Brewing Companyn toimitusjohtaja Christian Holmlund sanoo, että K-ryhmän kauppiaat ottavat mielellään pienpanimotuotteita valikoimiinsa.

”Varsinkin opiskelijat suosivat uutuuksia. K-kauppiaat ovat viestineet meille, että hyllyt tyhjenevät nopeasti kalliimmista ja erikoisimmista oluista.”

Holmlundin mukaan kuluttajat ovat vaihtaneet määrän laatuun. Siksi oluesta ollaan valmiita maksamaan enemmänkin.

Salamakin hyötyy siitä, että olutkategoria on kaupoissa muuttunut. Kuluttajat arvostavat kauppojen laajaa valikoimaa, joten kauppiaat suosivat uusia olutvaihtoehtoja.

K-ryhmä viestii, että pienpanimoiden rooli on sen kauppojen olutvalikoimissa ”erittäin tärkeä ja vahvasti kasvava.”

”Pienpanimo- ja erikoisoluen tarjonta kasvaa selvästi. Tässä kategoriassa myyntimme kasvu on tänä vuonna ollut noin 15 prosenttia”, kertoo Keskon tavarakaupan johtaja Harri Hovi.

Hovin mukaan suurin osa myydystä oluesta on yhä kotimaista lageria, mutta valtaosa K-kauppiaista laajentaa valikoimaa ja investoi panimo-osastoon.

”K-ryhmässä kauppiaat voivat tehdä suoraan hankintoja pieniltä ja paikallisilta toimijoilta. Meillä kynnys kaupan hyllylle pääsyyn on matala.”

Hovi kertoo, että paikalliset tuotteet tulevat ensin usein suoraan K-kauppoihin. Jos kysyntä vetää, keskitetty jakelu tekee pienpanimotuotteesta valtakunnallisen.