Teknologiayritys Sony kertoi viimeisimmässä talouskatsauksessaan, että yhtiön valmistaman pelikonsolin PlayStation 4:n pelejä myytiin huhti-kesäkuussa 91 miljoonaa kappaletta.

Tämä tarkoittaa 83 prosentin kasvua verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan, uutisoi Engadget. Huomionarvoista on, että peliostoksista peräti 74 prosenttia tehtiin digitaalisesti verkkokaupan kautta.

Samaan aikaan PlayStation Plus -tilauspalvelu, jota tarvitaan PS4-pelien pelaamiseen verkossa, keräsi vuosineljänneksen aikana yli kolme miljoonaa uutta tilaajaa.

Pelibisnes oli Sonylle selkeä valopilkku vuosineljänneksellä. Yhtiön pelidivisioonan myynti oli yhteensä 5,7 miljardia dollaria, kun se edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona oli oli noin 4,3 miljardia dollaria.

Televisio-, älypuhelin-, kamera- ja elokuvamyynti sen sijaan laskivat verrattuna vuoden takaiseen.

Jo aiemmin kesällä kerroimme, kuinka mobiilisovelluspelien pelaaminen on kasvattanut Yhdysvalloissa suosiotaan koronaviruksen aiheuttaman pandemian aikana.

Lisäksi moni merkittävä brändi on tapahtumien peruuntumisen seurauksena sijoittanut jo alkuvuodesta rahaa kilpapelaamiseen eli e-urheiluun.

Sonyn julkistamien tuoreiden lukujen perusteella vaikuttaa siltä, että nimenomaan nettipelit ja niiden tarjoama mahdollisuus olla vuorovaikutuksissa samanhenkisten ihmisten kanssa fyysistä etäisyyttä pitäen vetoaa nyt moniin.