Yrittäjä Kati Muotka löysi jurttamajoituksen matkaillessaan aikoinaan Mongoliassa, ja kun idea siitä yhdistyi kauan kyteneeseen liikeideaan muiden osakkaiden kanssa, seisoo Ounasjoen rannalla Rovaniemellä nyt viiden teltan jurttakylä.

Katin, hänen miehensä, rakennusyrittäjänä myös toimivan Janne Muotkan ja Jyri Keskiahon District Rovaniemi -matkailuyritys perustettiin vuonna 2018, mutta liikeideaa oli pyöritelty ja sopivaa tonttia etsitty jo kymmenisen vuotta. Kun sopiva tontti joen rannalla ja vaara taustanaan löytyi noin 20 kilometriä Rovaniemen keskustasta, asiat alkoivat tapahtua nopeasti.

Kolmikko pystytti ensin testausmielessä yhden jurtan, jonka kestävyyttä Suomen oloissa he seurasivat ja kehittivät yhden talven yli. Lämpö pysyi sisällä 30 asteen pakkasissa, ja viime kesänä he pystyttivät tontille neljä jurttaa lisää sekä vielä kuudennen näköalapaikalle vaaran rinteeseen.

Jurtat he tilasivat Mongoliasta. Kati Muotka kertoo, että yhden jurtan pystyttäminen vei aikaa noin tunnin. Kasaamiseen he saivat neuvoja mongolialaiselta ystävältään.

”Hän oli positiivisesti yllättynyt nähdessään, että olimme osanneet kasata nämä näin hyvin”, Kati naurahtaa.

Enemmän aikaa vei telttojen lattioiden teko sähkötöineen. Sähköpattereiden avulla lämpötila pysyttelee jurtan sisällä yli 20 asteessa, vaikka ulkona paukkuisi kovakin pakkanen. Sen verran telttoja on muunneltu, että niiden kattoon on tehty kupuikkuna, josta voi hyvän sään sattuessa katsella myös revontulia.

Jurtat lienevät ekologisempi vaihtoehto kuin mökkikylä, ainakin rakennusmateriaalien osalta. Lisäksi siirrettävyys sekä kevytrakenteisuus on plussaa.

”Jurtassa on todella vähän rakennusmateriaalia, ja kaikki rakennusaineet ovat kierrätettäviä. Lisäksi kaikki jurtissa sisällä olevat huonekalut ovat kierrätystavaraa, tuunattuja tai itse rakennettuja hukkapuusta, jota on jäänyt rakennuksilta”, Muotka kertoo.

”Jokaisen jurtan sisustus on yksilöllinen. Sisustus on tehty maltillisesti, mutta niin, että se huokuu lämpöä ja lappilaista tunnelmaa”, Muotka kertoo.

Ja jos ihastuu lämpöiseen torkkupeittoon tai aikaa nähneeseen lipastoon, sen voi ostaa itselleen, sillä kaikki irtaimisto jurtissa on myynnissä.

Markkinointia ei ole ehditty tehdä

Markkinointia yrittäjät eivät ole vielä ehtineet kunnolla aloittaakaan, mutta varausaste näyttää silti hyvältä jo ensimmäisen kauden alun perusteella. Glamping eli glamour camping Lapissa kiinnostaa ainakin ulkomaalaisia.

”On sutinaa ollut. Joulu ja uusivuosi oltiin täysin loppuunmyytyjä. Meillä oli yhteensä 18 eri kansallisuutta joulukuun aikana. Asiakkaista suomalaisia oli kaksi”, Muotka kertoo.

Markkinointia ovatkin hoitaneet tyytyväiset asiakkaat sosiaalisessa mediassa. Jurtan ulkonäköä kun voi kutsua Insta-kelpoiseksi. Yö jurtassa maksaa 200 euroa.

Tontilla on vielä tilaa vaikka kuinka monelle jurtalle, mutta sen sijaan, että täyttäisivät alueen niillä, yrittäjät aikovat tulevaisuudessa rakentaa sille omat kotinsa.

”Viisitoista jurttaa on ehdoton maksimi, emme haluaa kasvaa isoksi emmekä massaturismipaikaksi. Haluamme olla itse täällä aina paikalla, ja asiakkaat tulevat meille vieraiksi. Menemme enemmän alueen ehdoilla emmekä halua rasittaa sitä liikaa. Haluamme, että tämä pysyy maalaismaisemana, johon sulaudumme mukaan.”