Bisnes ja brändit yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijana ei ole mikään uusi juttu. Jo kymmenen vuotta sitten jokainen itsensä superbrändiksi asemoiva yritys haki rooliaan paremman maailman tekemisessä. Coca-Colan Muhtar Kent näki “yrityksen tekevän päätöksiä, jotka rakentavat kestävämpiä yhteisöjä”, Nestlen Peter Brabeck-Letmathe varoitti “veden loppuvan ennen öljyä” ja Unileverin Paul Poleman puhui “kestävän ja oikeudenmukaisen kapitalismin” puolesta.

Nämä siis kymmenen vuotta sitten.

Vuosi 2019 nosti lehtien otsikoihin kapitalismin kriisin ja nyt vuonna 2020 useimmat meistä kokevat todellisen mustan joutsenen, maailman terveysjärjestöjen vuosikausia jatkuneista pandemiavaroituksista huolimatta.

Brändit ovat jo lähteneet tekoihin, ja hyvä niin. Mutta nyt tarvitaan vähän enemmän sitä, mitä McCann Worldgroupin ex-strategiajohtaja Nikki Crumpton kutsui nimellä “Mash-Up for Good”, eli toisin sanoen hyvyyden sekametelisoppaa. Bisneksen, kansalaisjärjestöjen, yhteiskunnallisten yrittäjien, hallitusten, isojen brändien, haastajabrändien ja ennen kaikkea meidän ihmisten tulee löytää toisensa tavalla, joka palauttaa myös perusarvoja paikalleen.

Meillä ihmisillä ei nimittäin ole vastuuta pelkästään itsestämme, vaan myös muista.

Tämä lause lienee pitkään aikaan enemmän totta niin kotona kuin työpaikoillakin. Historia tuskin tulee lempeydellä muistelemaan itsekkyyttä, lyhytjänteisyyttä tai oman edun tavoittelua.

Sen sijaan velvollisuudentunto, yhdessä ja oikeudenmukaisuus saattavat hyvin olla vuoden 2020 merkittävimmät retro-uudissanat. Ja ehkä uudet ideaalit sille mikä on hyvää ja hyväksi.

Demos Helsingin Petteri Lillberg kirjoittaa aikamme ilmiöistä, totuuksista ja asioista, joista voi olla monta mieltä.