Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuin antoi sunnuntaina alustavan määräyksen tapauksessa, joka koskee presidentti Donald Trumpin hallinnon vaatimusta kiinalaisomisteisen videosovelluksen TikTokin latauskiellosta Yhdysvalloissa. Asiasta uutisoi muun muassa uutistoimisto Bloomberg.

Tuomari kieltäytyi antamasta päätöstä, jonka mukaan uudet TikTok-sovelluksen lataukset yhdysvaltalaiskaupoista olisi kielletty viikon vaihtuessa.

TikTokin kiinalainen omistaja ja kehittäjä ByteDance pyysi lykkäystä päätökselle sen jälkeen, kun presidentti Trump määräsi sovelluksen pois amerikkalaisista kaupoista, ellei yritys myy osuutta Yhdysvaltain toiminnastaan paikalliselle ostajalle.

Voimaan astuessaan kielto olisi poistanut sovelluksen yleisimmistä sovelluskaupoista, jolloin ihmiset, joilla sovellusta ei vielä ole, eivät olisi voineet hankkia sitä.

Vastaavasti sovelluksen jo ladanneet käyttäjät eivät olisi päässeet käsiksi uusiin päivityksiin, jotka ovat tarpeen sovelluksen turvallisen ja sujuvan toiminnan varmistamiseksi. TikTokin on ladannut tähän mennessä yhteensä yli 100 miljoonaa amerikkalaista.

"Olemme iloisia siitä, että tuomioistuin hyväksyi oikeudelliset perustelumme ja antoi määräyksen, joka estää TikTok-sovelluksen kiellon täytäntöönpanon.”

”Jatkamme oikeuksiemme puolustamista yhteisön ja työntekijöiden hyväksi. Samalla jatkamme myös jatkuvaa vuoropuhelua hallituksen kanssa, jotta ehdotuksestamme, jonka presidentti antoi alustavan hyväksyntänsä viime viikonloppuna, tehdään sopimus”, ByteDance sanoi antamassaan lausunnossa.