Suomen ensimmäinen punaisen maton Youtube-gaala Creator Awards Finland palkitsi vuoden 2020 kiinnostavimpia, vaikuttavimpia ja puhutuimpia tubettajia tänään Helsingissä.

Palkintoja gaalassa jaettiin kaiken kaikkiaan 21 kategoriassa.

Vuoden vaikuttaja -kategorian voiton nappasi somevaikuttaja ja tubettaja Miisa Rotola-Pukkila eli Mmiisas, vuoden parhaaksi esiintyjäksi valittiin Jaakko Parkkali ja vuoden viihdekanavana palkittiin Konsta Saajannon ja Olli Litmasen Iha just Imus.

Vuoden tulokas -kategorian voittajaksi valittiin Väinö Mäkelä, joka tekee Youtubeen frisbeegolf-aiheisia videoita. Tuhannen euron stipendillä vuoden tulokkaan palkinneen Roni Backin mukaan valinta ei ollut helppo, sillä tänä vuonna ollaan nähty useita huikeita nousuja Suomen tubekentässä.

“Valinnassa painotettiin sisällön laatua, säännöllisyyttä, kanavan kasvua ja kanavan ympärille rakennetun yhteisön voimaa. Näiden kriteerien valossa Väinö Mäkelä onnistunut rakentamaan erittäin sitoutuneen yhteisön oman harrastuksensa dokumentoinnin ympärille”, Back perustelee tiedotteessa.

Pingiskanava noteerattu kansainvälisessä mediassa

Vuoden vientikanavaksi palkittiin pingisvideoita tekevä Pongfinity, jolla on Youtubessa 1,78 miljoonaa tilaajaa ympäri maailmaa. Tuomaristo kiitteli perusteluissaan erityisesti pöytätenniksen ympärille rakennettua brändiä ja kekseliäisyyttä. Kanavaa pyörittävät pingisammattilaiset Miikka O’Connor, Emil Rantatulkkila ja Otto Tennilä.

”On harvinaista, että kolme suomalaista pöytätenniksen pelaajaa on lyönyt läpi globaalisti Ruskeasuon palloiluhallilta tekemällä videoita lajista, joka on yksi maailman pelatuimpia”, tuomaristo kiittelee.

Vaikka moni suomalainen ei ole välttämättä vielä kuullutkaan kanavasta, maailmalla se on ollut jo pidempään kovassa nosteessa. Muun muassa yhdysvaltalaiset TV-jätit NBC ja Discovery Channel ovat käyneet kuvaamassa tubettajia Ruskeasuon palloiluhallilla ja kanava on ollut esillä urheiluun keskittyvällä kaapelitelevisiokanavalla ESPN :llä (Entertainment and Sports Programming Network), The Mirrorissa ja Ellen DeGeneres -show’ssa.

”Sisällön tasainen julkaisutahti ja luovat ideat, jotka pitävät suosionsa viikko ja kuukausi toisensa jälkeen ansaitsevat palkinnon ja vilpittömän hatunnoston. Projekti on upea osoitus nerokkaasta luovuudesta, taidosta ja rakkaudesta lajiin”, tuomaristo perustelee.

Kuka tahansa saattoi ehdottaa gaalaan omia suosikkitubettajiaan, joista tuomaristo valitsi kategorioiden finalistit. Asiantuntijaraadissa toimi Fament-manageritoimiston Emmi Lehtomaa, Youtube-esiintyjien manageri Mika Tolvanen, YouTuben maailmassa työskennellyt Esko Asikainen, A-lehtien nuorten medioiden liiketoimintajohtaja Anni Lintula ja videokuvaaja ja leikkaaja Jesse Braun. Creator Awards Finland -gaala järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Creator Awards -gaalan voittajat 2020:

Vuoden vaikuttaja:

Miisa Rotola-Pukkila (Mmiisas)

Vuoden tulokas:

Väinö Mäkelä

Vuoden kuvaus ja editointi:

Ville Kankare (Vinkare)

Vuoden podcast:

Lolapua (Eetu Pesonen ja Ville Kankare)

Vuoden vientikanava:

Pongfinity (Miikka O’Connor, Emil Rantatulkkila)

Merkittävin video:

”Rip Jonne aka MKDMSK ” – Jaakko Keso

Vuoden yrittäjä:

Jooel Vatanen

Vuoden inspiroija:

Jonne Tiili (The Unlazy Way)

Vuoden pelikanava:

Mikael Vuori (Roponen)

Vuoden opetuskanava:

Anna Länsisalmi-Keisala (Maalaisjärki)

Vuoden huumorikanava:

Tuomas Kauppinen, Markku Vilonen, Juha Ollikainen (Korroosio Comedy)

Vuoden lifestylekanava:

Anniina Jalkanen

Vuoden vlogikanava:

Tuomas Kukkonen (Tume)

Vuoden viihdekanava:

Konsta Saajanto ja Olli Litmanen (Iha Just Imus)

Vuoden aihekanava:

Aleksi Rantamaa - Yle Kioski

Vuoden urheilukanava:

Jesse Pynnönen

Vuoden ruokakanava:

Tuomo Kaski (MrTuomo)

Vuoden perhekanava:

Ella Rosti ja Susanna Silvander-Rosti (Kaksi äitiä ja kaksoset)

Vuoden sarja:

Kotona-kalenteri (Tuomas ”Tume” Kukkonen)

Vuoden esiintyjä:

Jaakko Parkkali