Suomesta on noussut muutaman vuoden aikana useita kovia markkinointiteknologia-alan kasvuyhtiöitä. Viime vuonna esimerkiksi ohjelmistoyhtiö Smartly.io teki jo 46 miljoonan euron liikevaihdon, kun se vuotta aiemmin oli 30,5 miljoonaa euroa.

Kovimman kasvuprosentin löi kuitenkin pöytään Vainu, joka yli kolminkertaisti konsernin liikevaihdon 10,5 miljoonaan euroon.

Markkinointi & Mainonta listasi markkinointiteknologia-alan suurimmaksi kasvaneita suomalaisia kasvuyhtiöitä. Myös Nosto Solution ylitti viime vuonna 10 miljoonan euron rajan. Markkinointi & Mainonta kertoi viime viikolla markkinoinnin raportointityökalun kehittäjän Supermetricsin kovasta kasvusta.

Nosto Solutionia lukuun ottamatta listatut yritykset on perustettu vuonna 2013.

"Myynnin ja markkinoinnin digitalisaatio on trendinä edennyt pitkälle ja selvästi tämän alueen startupien kulta-aikaa oli 2010-luvun alkupuolisko, jolloin yrityksiä syntyi erityisen paljon. Aiemmin syntyi Suomessa erityisen paljon sisätilapaikannusta hyödyntäviä ratkaisuja ja nyt on paljon tekoälyä ja lisättyä todellisuutta myynnin ja asiakaspalvelun tukena hyödyntäviä yrityksiä", Business Finlandin kasvuyrityksistä vastaava johtaja Marjo Ilmari kommentoi.

Vainun kehittämä myynnin työkalu yhdistää paikallisen yritystietokannan muuhun saatavilla olevaan tietoon. Työkalu haistaa mahdolliset asiakkaat, jotka tarvitsisivat myytävää tuotetta juuri sillä hetkellä.

Sen avulla esimerkiksi pankki tai vakuutusyhtiö voi kohdistaa myyntiään kaikkein kasvukykyisimpiin yritysasiakkaisiinsa. Tai rekrytointiyhtiön myyjät saavat hälytyksen, kun jokin tietokannan yrityksistä on kertonut aloittavansa suuren projektin, johon tarvittaisiin työvoimaa.

Yhtiö hyödyntää datansa rikastamisessa koneoppimista esimerkiksi niin, että sen algoritmi ymmärtää tekstisisällöistä mitkä sanat viittaavat yritykseen. Jos yritys esimerkiksi tiedottaa liikevaihtonsa kasvusta, Vainu haistaa yritystä koskevan tiedotteen ja liittää sen yritystietokantaan.

Vainu toimii kaikissa Pohjoismaissa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa. Tänä vuonna Vainu levittäytyy Ranskaan ja Britanniaan. Vainulla on jo yli 2 000 yritysasiakasta, jotka ovat ostaneet palveluun vuosilisenssin.

"Kun meidän kaltainen teknologiayhtiö rakentaa teknisen ytimensä oikein ja luo siihen skaalautuvan myynti- ja markkinointikoneiston, siitä muodostuu moottori joka on vauhtiin päästessään lähes pysäyttämätön. Supermetricsit ja smartlyt ovat siitä myös Suomessa hyviä esimerkkejä", Vainun toimitusjohtaja Mikko Honkanen sanoo.

Kuluttajamarkkinointi ja esimerkiksi mobiilimainonta on jo pitkälle automatisoitunutta ja hyvin datalähtöistä toimintaa. näinselvitimme

"Sen sijaan yritysmyynnissä vastaava trendi on vasta alkamassa. Se muuttaa tapaa, jolla yrityksille myydään, ja haluamme olla siinä mukana", Honkanen sanoo.

Honkasen mukaan Vainu on onnistunut erityisesti myymään palveluaan suurille yritysasiakkaille, ja nämä asiakkuudet ovat kasvaneet alun kokeilujen jälkeen laajemmaksi käytöksi.

Yhtiön tavoitteena on tämän vuoden aikana jatkaa yritystietokantansa tuotteistamista eri asiakasryhmiään paremmin palveleviksi tuotteiksi. Toistaiseksi Vainun palvelua ei ole voinut ostaa itsepalveluna verkosta, ja verkkomyynnin avaaminen onkin yksi yhtiön tämän vuoden tavoitteista.

"Meillä on nyt ydin, mutta sen päälle voi rakentaa paljon erilaisia tuotteita. Esimerkiksi kiinteistödataan liittyen voisimme tarjota palvelun, josta näkee taloyhtiöiden tiedot, millaisia remontteja niihin on tehty tai mikä niiden energiankulutus on", Honkanen sanoo.

Tämän vuoden liikevaihdoksi Honkanen arvioi 16–17 miljoonaa euroa, vaikka ennustaminen on kasvuyhtiöissä vaikeaa.

Yhtiössä on poikkeuksellista myös se, että se on kasvanut tulorahoituksella ilman ulkopuolisia pääomasijoittajia.

Lisää suomalaisista markkinointiteknologia-alan kasvuyrityksistä Markkinointi & Mainonnassa 11/2019.