Suomalaiset tekivät tänä vuonna 3,5 miljoonaa Google -hakua päivässä mobiililaitteella. Viime vuonna vastaava luku oli miljoona. Kaikkiaan suomalaiset tekivät 25 miljoonaa Google-hakua päivässä.

Googlen maajohtaja Anni Ronkainen uskoo, että suomalaisten tekemien mobiilihakujen määrä kasvaa edelleen hurjalla vauhdilla ensi vuonna.

Ronkainen kertoo, että Yhdysvalloissa tietyissä hakukategorioissa, kuten viihde, musiikki ja urheilu, lähes puolet hauista tehdään mobiilissa.

"Japanissa mobiilihakujen määrä näissä kategorioissa on jo ylittänyt 50 prosenttia", Ronkainen sanoo.

Ronkainen on tyytyväinen, että vähittäiskauppa on vihdoin kokonaisuudessaan lähtenyt mukaan verkkokauppaan.

"Isot pelaajat, kuten Stockmann ja K-Citymarket tekevät verkkokauppaa. Iittalan ja Marimekon kansainvälistyminen on hyvä asia koko Suomelle".

Google kerää osansa uusista verkkokaupoista, sillä toimijat mainostavat kauppojaan hakusanamainonnalla.

Google työllistää Suomessa 150 työntekijää. Helsingin toimistossa on 20 henkilöä, Oulun tuotekehitysyksikössä 30 ja Haminan palvelinkeskuksessa sata. Ronkaisen mukaan henkilöstön määrä kasvoi viime vuodesta muutamalla kymmenellä ihmisellä Haminassa.