Tuoreen kyselyn mukaan yli puolet eli 53 prosenttia kertoi saaneensa netin kautta uusia kavereita. Lapsista 56 prosenttia sanoi pelien myös lohduttavan yksinäisinä hetkinä.

Yli kolmannes lapsista, eli 38 prosenttia, koki samaan aikaan kuitenkin viettävänsä liikaa aikaa netissä ja sovelluksissa.

Mielipiteitä digihyvinvoininnistaan kysyttiin seitsemässä maassa 11–12-vuotiailta. Suomesta vastaajina oli mukana 99 lasta, kun yhteensä vastaajia oli 770.

”Tulokset vahvistavat sitä, mitä olemme oppineet pitkän yhteistyömme kautta Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Lapset näkevät internetin ennen kaikkea positiivisena asiana, jossa kuitenkin pitää olla tarkkana tietoturvan ja netissä vietetyn ajan määrän suhteen. Lapset ja nuoret toivovat aikuisilta osallistumista ja tukea online-elämään”, sanoo kyselyn teettäneen Telia Finland in yritysvastuujohtaja Eija Pitkänen tiedotteessa.

Pelastakaa Lapset -yhdistyksen erityisasiantuntija Antti Järventaus sanoo, että vastuu on aikuisilla:

”Lasten ja vanhempien luottamuksellinen suhde auttaa sääntöjen sopimisessa, mutta myös ongelmien ratkaisemisessa, jos sellaisia tulee.”

Aiemman selvityksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisvanhemmista oli huolestuneita perheensä digihyvinvoinnista. 60 prosenttia vanhemmista kantoi huolta lastensa puhelimellaan viettämästä ajasta. Selvityksen mukaan vain 14 prosenttia perheistä oli keskustellut puhelimen käytöstä yhdessä.

Nyt lapsille tehty selvitys antaa paremman kuvan tilanteesta: lähes puolet eli 49 prosenttia lapsista koki, että vanhemmilta on saanut tukea online-harrastamiseen. Heiltä saa neuvoja esimerkiksi tietoturvan kanssa tai kun verkossa tulee vastaan tunteiden tasolla vaikeita tilanteita.