Toimittaja Ida Karimaa on nimitetty A&R:ksi luotsaamaan levy-yhtiö Monsp Recordsia.Karimaa on työskennellyt YleX:llä musiikkitoimittajana neljä vuotta, ja hänet on palkittu vuoden toimittajana Musiikkimedian Industry Awards -gaalassa 2018. Tittelillä A&R eli artists and repertoire työskentelevä henkilö muun muassa etsii ja kiinnittää levy-yhtiölle uusia artisteja.

“Hyppään tähän projektiin järjettömän suurella innolla ja äärimmäisen uteliaana tekemään ja oppimaan. Olen tehnyt viimeiset neljä vuotta töitä uuden musiikin ytimessä YleX:llä ja seurannut nuoriso- ja populaarikulttuurin ilmiöitä ja tapahtumia silmä kovana. Minulla on siis varmasti paljon annettavaa siihen prosessiin, mikä nyt käynnistyy”, Karimaa sanoo tiedotteessa.

Rapiin ja Hiphopiin erikoistunut Monsp siirtyi Warner Music Finlandin ​omistukseen viime vuoden toukokuussa.

“Monsp etsii, sainaa ja on kiinnostunut erityisesti uuden polven tuoreista artisteista, jotka määrittävät miltä mielenkiintoisin kotimainen musiikki kuulostaa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Etenkin uuden naispuolisen rap-talentin nostaminen kiinnostaa. Samalla jatketaan yhteistyötä ja levymerkin historiaa muutaman pitkän linjan suomiräpin tekijän kanssa”, Karimaa kertoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-Palkinnolla palkittu yhtiö on vuosien varrella ollut koti monille menestyksekkäille kotimaisille artisteille kuten ​JVG​:lle, ​Gaselleille ​ja ​Pyhimykselle​. Yhtiölle ovat lisäksi levyttäneet muun muassa ​Reino Nordin​, ​Notkea Rotta​, ​Ruger Hauer​, ​Teflon Brothers​, Seksikäs-Suklaa​, ​Ruudolf​ ja ​Karri Koira​.

Mons Recordsin rinnalle on perustettu loppuvuodesta 2019 uusi livetoimisto Monsp Live.

“Monsp Liven tavoite on luoda uusia standardeja koko keikkamyynti- ja live-alalle”, toimiston vetäjä Santtu Ronkainen sanoo.

Ronkainen on työskennellyt aiemmin myynnin, konseptoinnin ja brändäämisen parissa muun muassa ravintola-alalla.