Kansainvälisen 180 Amsterdamin suunnittelijatiimi Niklas Lilja-Antero Jokinen oli mukana petaamassa toimistolleen Motorolan mainostilin, tavoitteena terävöittää puhelinvalmistajan "ikonituotteiden" mainontaa.

Ensimmäinen tuotos on suomalaiskaksikon suunnittelema mainosfilmi uudelle PEBL-designpuhelimelle. Sen ohjasi muun muassa Seven ja Fight Club -elokuvilla mainetta niittänyt David Fincher. Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Kiinassa nähtävässä spotissa meteori iskeytyy maan kamaralle. Motorolan uudella ilmeellä taas pyritään järisyttämään Nokian valta-

asemia.

- Motorolan muotoilu on tällä hetkellä paljon kiinnostavampaa kuin Nokian. Motorola on viettänyt pari vuotta tiivistäen olemassaolonsa syytä, ja heillä on selkeä käsitys siitä, mitä he haluavat. Kyseessä on samantyyppinen murros kuin Applella aikanaan. Brändin uusi tuleminen on todella innostava hetki tehdä Motorolan mainontaa, copywriter Niklas Lilja kertoo.

Suomessa Lilja suunnitteli aikanaan kolmen vuoden ajan Nokian sinivalkoista mainontaa SEK & Greyllä. Muun muassa Adidaksen mainontaa tekevä 180 Amsterdam rekrytoi hänet ja AD-pari Antero Jokisen Cannesin Young Creatives -kilpailun voiton jälkeen 2003.

"Tehkää niin iso kuin voitte"

Motorolan maailmanlaajuinen asiakkuus on ollut BBDO-toimistoketjulla, mutta uuden tuotelinjan myötä yhtiö vaihtoi monitoimistomalliin, jossa keskeisessä roolissa on 180 Amsterdam. Ensimmäinen uudenlainen Motorola-kännykkä oli metallinen ja terävän ohut RAZR. Seuraava tulokas on loppuvuonna lanseerattava, sileää pikkukiveä muistuttava PEBL. Muotoilun lähtökohta venyi myös mainonnan konseptiksi.

- Lähdimme miettimään, miten pienet, sileät kivet muotoutuvat. Aluksi lähtökohta oli veden hiova vaikutus, mutta luova johtajamme Richard Bullock sanoi, että tehkää spotista niin iso kuin voitte. Menimme sitten ajassa niin kauas kuin vain keksimme, Lilja kertaa.

Suomalaisittain poikkeuksellisen laajan levityksen saavassa filmissä meteori iskeytyy maahan ja muokkautuu luonnon voimien puserruksessa yhä pienemmäksi ja sileämmäksi kunnes huuhtoutuu merestä rannalle. Lopulta PEBL-puhelin poimitaan käteen tuhansien pikkukivien joukosta. Filmin ohjaajakandidaateiksi ilmoittautui useita nimekkäitä tekijöitä, mutta pari mainoselokuvaa vuodessa napsiva David

Fincher oli kiinnostavin.

- Fincher on ollut minulle esikuva, kuten kaikille 70-luvulla syntyneille ohjaajan, graafikon ja AD:n aluille. Lisäksi hän ehdotti täysin erilaista toteutustapaa. Koko spotti lopun rantaa lukuunottamatta on luotu tietokoneella, Digital Domainin efektipajassa Los Angelesissa, Jokinen kertoo.

Miljoona vuotta 30 sekunnissa

Mainoksen parissa hääri parhaimmillaan 25 digitaalista suunnittelijaa kolmen kuukauden aikana. Yhteistyö muun muassa Day after tomorrowin tehosteet loihtineen Digital Domainin kanssa oli luontevaa, koska Fincher tekee paraikaa Benjamin Button -nimistä elokuvaa, jossa Brad Pitt mallinnetaan kokonaan 3D:nä. Fincherillä oli merkittävä rooli 60-sekuntisen käsikirjoituksen typistämisessä puoliminuuttiseksi. Jokisen mukaan ohjaaja toi myös lopputulokseen lisää "detaljeja ja synkkyyttä". Liljaan teki vaikutuksen Fincherin perfektionismi.

- En ole ikinä tavannut ihmistä, joka tietää aina heti tarkasti, mitä tahtoo ja miten se saadaan aikaiseksi. Fincherillä oli alusta lähtien kirkas visio siitä, miten filmi toteutetaan. Oli huikea kuunnella, kun hän puhui Digital Domainin kanssa, että voisiko esimerkiksi sumua layerilla kolme nopeuttaa 50 prosenttia, kameraa laskea kolme astetta ja aurinkoa siirtää kaksi tuntia myöhemmäksi.

Toisaalta perfektionismi meinasi mennä kohtuuttomaksi.

- Spottia varten kuvattiin vain yksi kuva, jossa näkyy kaksi jalkaa kävelemässä kivirantaa pitkin. Fincher onnistui ottamaan siitäkin 50 ottoa, jotka näyttivät kaikki ihan samalta.

Lopulta mainoksesta tehtiin myös director's cut, koska Fincherin oli vaikea sulattaa asiakkaan vaatimaa loppukuvaa, jossa puhutaan kännykkään.

- Hän inhosi syvästi sitä kuvaa.