Savonlinnan oopperajuhlat on valinnut astetta raikkaamman ja omaperäisemmän toteutustavan tulevan kesän festivaalin markkinointiviestinnässään.

Helmikuun alussa Marimekon Art Directorina aloittanut muotoilja Laura Väinölä on luonut toteutuksen, jossa festivaalin päänäyttömänä toimivan Olavinlinnan pienoismalli on saanut kukkakoristuksen.

Väinölä tunnetaan töistään muun muassa Google lle, Flow Festivalille ja Amos Rex -museolle. Väinölän kukittaman Olavinlinnan pienoismallin kuvasi visuaalinen toimisto Duotone ja valokuvaaja Juho Huttunen.

Festivaalin Head of Marketing Communications Sonja Eiramo kertoo, että alusta alkaen päätettiin nostaa selvää, Olavinlinna jälleen keskiöön markkinointiviestinnässään.

1400-luvulla rakennettu linna on asia, joka erottaa Savonlinnan oopperajuhlat kaikista muista festivaaleista ja oopperataloista,

"Linna on erityinen oopperanäyttämö miljöönsä ja akustiikkansa puolesta sekä meidän kilpailutekijämme. Halusimme tuoda sen vahvasti mukaan markkinointiimme. Linna on ollut keskeisessä osassa markkinoinnissamme aiemminkin, muun muassa Erik Bruun in piirtämänä. Nyt halusimme tuoda sen esille uudella ja raikkaalla tavalla", Eiramo kertoo M&M:lle.

Laura Väinölän mukaan kukkateema valikoitui kesän ohjelmiston kautta. Kesällä 2019 Savonlinnassa esitettävät oopperat ovat temaattisesti hieman kepeämpiä, mikä antoi lähtökohdat raikkaalle toteutukselle.

Linnan lisäksi Väinölä teki oopperakohtaisia visualisointeja, joissa aina jokaiseen oopperaan valikoitui yksi kukka, joka edustaa jollain tavoin oopperan sisältöä.

Tumman lila anemone symboloi hylkäämistä ja odotusta Rigoletto-oopperassa, Lepakko-operetin kukka on keltainen lilja merkkinä hilpeydestä ja vilpillisyydestä, ja kesän uutuus Sevillan parturi on oranssi silkkiyrtti.

"Tutustuin ensimmäiseksi näihin oopperoihin ja lähdin sitä kautta hakemaan eri oopperaan sopivia kukkia. Linnan pienoismalli kukitettiin näillä kukkasilla, ja näin tuodaan väriä ja iloa kuvastoon", Laura Väinölä kertoo M&M:lle.

Pitkä kesto tuo erilaisia haasteita

Jatkossa linnasta suunnittelee oman näkemyksensä joka vuosi eri taiteilija. Väinölän mukaan tämä on hieno ratkaisu. Hänelle projekti oli hyvin mieluinen.

"Toteutuksen tekeminen oli superhauskaa. Oli ilo ottaa myös musiikki ja oopperoiden juonet inspiraationa mukaan."

Itse linnan kukittaminen ei näillä näkymin ole Eiramo mukaan mahdollista ihan käytännön syistäkin, mutta festivaali aikoo mahdollisesti teettää valokuvaa ja videota varten luodun, kukitetun pienoismallin linnasta uudelleen kesällä juhlien aikana.

"Juhlat kestävät neljä viikkoa, mikä on festivaalille pitkä aika. Se tuo meille mukanaan erilaisia haasteita myös kukkalinnan toteuttamisessa. Saamme pohtia, miten se säilyy ja tulisiko se rakentaa sisään vai ulos."

Toteutus on osa festivaalin visuaalisen ilmeen uudistusta, jossa on raikastettu myös Oopperajuhlien tunnus ja puhetyyli. Uudistuneen ilmeen ovat Oopperajuhlien kanssa luoneet graafinen suunnittelija Antero Jokinen ja konseptisuunnittelija Iina Merikallio.

Sonja Eiramon mukaan vanha ilme oli ollut pitkään sama. Festivaali halusi olla enemmän ajassa kiinni ja sen myötä modernisoida ja raikastaa ilmettä nykyaikaisemmaksi.

"Meillä, kuten varmaan kaikilla vastaavanlaisilla organisaatioilla, haasteena on se, miten saada uutta yleisöä. Halusimme puhutella laajempaa yleisöä ja saada sitä kautta aivan uusia ihmisiä Oopperajuhlille", Eiramo kertoo.

Oopperajuhlat aloitti uudistuksen kehittämisen reilu vuosi sitten, jolloin ryhdyttiin yhdessä kumppanien kanssa miettimään fonttia ja kehittämään graafisia elementtejä sekä myös uutta logoa.

"Mietimme myös brändiä ja sen ydinasioita. Niitä ei ollut meillä kirjattuna mihinkään. Teimmekin niin sanotun brändin kirkastuksen, jonka pohjalta koko ilmeuudistus on tehty."

Uudistusprojektin tarkkaa budjettia Eiramo ei avaa, mutta hän kertoo, että hanke on toteutettu verrattain maltillisella investoinnilla.

"Meillä on suhteellisen tiukka taidefestivaalin budjetti, emmekä tavoittele voittoa. Hanke on tehty hillitysti, eikä siten, että siihen olisi rahaa poltettu."

Savonlinnan oopperajuhlat järjestetään kesällä 4.7.–3.8.2019. Tämän vuoden ohjelmistoon lukeutuvat Giuseppe Verdi n oopperat Rigoletto ja Rosvot, W. A. Mozart in ooppera Ryöstö seraljista, Johan Strauss in operetti Lepakko sekä Gioachino Rossini n ooppera Sevillan parturi.