Kulttuuri

Aleksi Ylä-Anttila 5.7.2017 11:32

Muumimuseo sai lentävän lähdön – yllättävä kohu johti myyntipiikkiin

Jari Kuusenaho
Tampere-taloon avatussa Muumimuseossa on esillä Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän alkuperäisteoksia.

Lauantaina 17. kesäkuuta Tampere-talossa avattiin uudistunut Muumimuseo. Ensimmäiset viikot ovat olleet melkoista haipakkaa, kertoo museonjohtaja Taina Myllyharju.

On arkiaamu. Kello ei ole vielä edes yhdeksää. Siitä huolimatta oven takana on Muumimuseon johtajan Taina Myllyharjun mukaan jonoa. Paikalla seisoo muun muassa japanilaisia turisteja kameroineen.

Museossa voi tutustua kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin alkuperäisiin muumikuvituksiin. Janssonin ja hänen kumppaninsa Tuulikki Pietilän (1917–2009) vuonna 1986 Tampereen kaupungille lahjoittamassa kokoelmassa on piirroksia, maalauksia, kuvaelmia ja luonnoksia yhteensä noin 2000.

"Suurin osa muumien alkuperäisteoksien kuvituksesta löytyy meiltä Tampereelta. Tove Janssonin veljentyttärellä Sophia Janssonilla ja perikunnalla on omistuksessaan muuta Tove Janssonin tuotantoa, mutta muumiteoksista melkein kaikki ovat meillä”, kertoo Myllyharju.

Museon kokoelmaan kuuluu erikokoisia miniatyyreja, jotka on usein laitettu Tove Janssonin kumppanin Tuulikki Pietilän nimiin. Suurin niistä on viisikerroksinen muumitalo. | Kuva: Jari Kuusenaho

 

Museon alku on vastannut odotuksia, jotka olivat kovat. Tavoitteeksi on asetettu 200 000 kävijää ensimmäisen täyden toimintavuoden aikana. Alun perusteella arvio on Myllyharjun mukaan realistinen.

"Museossa on käynyt noin tuhat ihmistä päivässä. Siellä on ollut juuri niin villiä ja ruuhkaista kuin etukäteen uumoilimme yhdessä Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkströmin kanssa."

Muumihulluus on iskenyt Aasiaan

Maailman ainoan Muumimuseon kokoelma kattaa Tove Janssonin muumikuvituksia ja niihin liittyviä tekstejä aina ensimmäisestä kirjasta Muumit ja suuri tuhotulva (1945) viimeiseen teokseen Muumilaakson marraskuu (1970) saakka.

Kävijällä on mahdollisuus tarkastella Janssonin piirrostyylin ja hahmojen kuvaustavan kehittymistä vuosien varrella.

Tove Janssonin Taikatalvi-romaanissa ensimmäisen kerran esiintynyt reipas Tuutikki-hahmo sai vaikutteita Janssonin elämänkumppanilta Tuulikki Pietilältä. | Kuva: Jari Kuusenaho

 

Myllyharjun mukaan erityisesti japanilaiset ovat tärkeä kohderyhmä museolle, sillä muumit ovat saavuttaneet Japanissa suuren suosion. Vuosina 1990–1992 tuotettu Janssonin muumihahmoihin ja -tarinoihin perustuva piirrossarja Muumilaakson tarinoita toteutettiin japanilais-suomalaisena yhteistyönä.

"Suurin osa ulkomaalaisista vierailijoista tulee Japanista. Enenevässä määrin vierailijoita tulee kuitenkin myös Kiinasta ja Etelä-Koreasta", Myllyharju kertoo.

Muumimuseo toimi aiemmin Tampereen taidemuseon yhteydessä nimellä Muumilaakso. Siellä ulkomaalaisten kävijöiden osuus vierailijoista oli aika ajoin yli puolet. Muumimuseon odotetaankin kiinnostavan kansainvälisiä vieralijoita enemmän kuin suomalaiset museot keskimäärin.

Keväällä Japaniin, syksyllä Koreaan

Aasiaan markkinaan panostettiin jo ennen museon avaamista. Tampere Filharmonia teki toukokuussa kiertueen Japaniin. Myllyharju kulki kiertueen mukana ja pystytti jokaisella konserttipaikalla 12 jäljennöksestä ja yhdestä alkuperäisteoksesta koostuvan mininäyttelyn.

Pari vuotta sitten Myllyharju järjesti Suomen Japanin suurlähetystössä Muumimuseota koskevan tiedotustilaisuuden, jonne kutsuttiin japanilaisia median edustajia ja matkanjärjestäjiä. Tilaisuus oli niin suosittu, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet sisään.

Kaikki materiaali on museossa käännetty japaniksi. Muut kielet ovat suomi, ruotsi, englanti ja venäjä. Myös kiinankieliset käännökset ovat tulossa. Ne eivät kuitenkaan ehtineet valmistua museon avajaisiin mennessä.

"Myös Koreaan olemme suuntaamassa syksyllä. Soulin kansallismuseossa järjestetään syyskuussa muuminäyttely", Myllyharju kertoo.

Kuva: Jari Kuusenaho

 

Vuosi 2019 merkitsee satavuotisjuhlavuotta Japanin ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden välillä. Jo nyt on tiedossa, että kyseisenä vuonna tehdään kahdenvälistä yhteistyötä tavanomaista enemmän.

"Meiltä lähtee tältä isohko alkuperäisten muumiteoksien taidenäyttely, joka pidetään Roppongi Hills Mori Tower -pilvenpiirtäjän huipulla sijaitsevassa kuuluisassa Mori Art Museum -taidemuseossa. Me saamme vastaavasti taidenäyttelyn Mori Art Musemista Tampereelle. Tällaista työtä tehdään koko ajan."

Parhaillaan Muumimuseon töitä on esillä Kööpenhaminassa Tove 100 -juhlavuoden näyttelyssä, joka on järjestetty yhteistyössä Ateneumin kanssa. Kööpenhaminasta näyttely siirtyy Englantiin.

Media vauhditti uuden muumimukin myyntiä

Muumimuseo valmisti yhteistyössä Arabian kanssa Tove Janssonin alkuperäiseen Taikurin hattu -teoksen kansikuva-akvarelliin pohjautuvan muumimukin museon avautumisen kunniaksi. Alkuperäisakvarelli julkaistiin ensi kerran vuonna 1968. Romaani on vuodelta 1948.

Kyseessä on ensimmäinen muumimuki, joka pohjautuu kokonaisuudessaan yhteen Janssonin alkuperäisteokseen. Aiemmat Muumi-astiat ovat perustuneet kollaaseihin, joissa on hyödynnetty Tove Janssonin alkuperäisiä kuvituksia ja hahmoja yhdistelemällä niitä toisiinsa.

Taikurin hattu -akvarelliin perustuva muumimuki on ensimmäinen muumimuki, joka perustuu yhteen kokonaiseen Tove Janssonin alkuperäisteokseen. | Kuva: Jari Kuusenaho

 

Hieman yllättäen muki nousi otsikoihin, sillä joidenkin tutkijoiden mukaan romaanissa keskeisessä asemassa oleva punainen rubiini on Janssonin epäsuora viittaus naisten väliseen, vielä teoksen ilmestymisaikaan kiellettyyn rakkauteen. Muki on saanut tästä syystä mediassa lisänimen Seksi-muumimuki.

"Tämä mukikohu tuli meille vähän yllättäen median ja kirjallisuudentutkijoiden aika raflaavien tulkintojen kautta", Myllyharju kertoo.

Mediahuomio toimi kuitenkin merkittävänä markkinointi- ja myyntivalttina. Mukin tullessa ennakkomyyntiin museon omaan myymälään 9.5. sitä myytiin ensimmäisen kolmen päivän aikana 5 600 kappaletta.

"Kohu ei haitannut yhtään! Ihmiset kyselivät innokkaasti, että mistä sitä mukia oikein saa. Ensimmäisen ennakkoviikkomyynnin jälkeen muki tuli myös jälleenmyyntiin", Myllyharju kertoo.

Mediassa myös Seksi-muumimukiksi kutsuttu muumimuki perustuu Taikurin hattu -teokseen, joka vihjaa joidenkin kirjallisuuden tutkijoiden mukaan naisten väliseen rakkauteen. | Kuva: Jari Kuusenaho

 

Myllyharjun mukaan yksi syy Taikurin hatun valinnalle juhlamukin aiheeksi löytyy teoksen mittasuhteista. Alkuperäisteos sopii mukiin lähes sellaisenaan. Vaikka Tampereen kaupunki omistaa lähes kaikki muumiaiheiset alkuperäisteokset, Moomin Characters määrittää tehtyjen lisenssi- ja yhteistyösopimuksien kautta reunaehdot teosten käyttämiselle.

"Kuvia ei esimerkiksi saa juurikaan rajata. Alkuperäiskuvat on näytettävä kokonaisuudessaan. Niistä ei saa poistaa mitään eikä niihin saa lisätä mitään. On myös tiettyjä asioita, joihin niitä ei saa liittää."

Muumimuseo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 9–19 ja lauantaista sunnuntaihin klo 11–18.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö