Biltema valitsi media- ja mainostoimistokumppanit saman katon alta. Bilteman luovana ja luovista tuotannoista vastaavana kumppanina toimii jatkossa Isobar Finland ja mediatoimistona Vizeum.

Bilteman markkinointipäällikkö Kristiina Kilpala kertoo tavarataloketjun olevan innoissaan kumppanuudesta Isobarin ja Dentsu Aegis Network in kanssa.

"Uskon vahvasti, että luovan toimiston [Isobar] ja mediatoimiston [Vizeum] saumaton yhteistyö tulee näkymään loistavina kampanjatoteutuksina niin luovien tuotantojen kuin mediaratkaisujen saralla", Kilpala arvioi tiedotteessa.

Yhteistyö alkoi vauhdikkaasti alkuvuonna 2019, sillä ensimmäiset valmiit tuotannot ovat jo ulkona.

Ensimmäinen yhteistyön hedelmänä syntynyt kampanja näki päivänvalon mediassa tammikuun puolivälissä. Isobarin suunnitteleman talvikampanjan tavoitteena on edistää mielikuvaa Biltemasta laadukkaana koko perheen tavaratalona.

Mainosfilmillä nähdään suomalainen perhe, joka palaa kotiinsa talvilenkiltä. Kotona mieas ajautuu yllättävän ongelman eteen, ja vaimon apua tarvitaan visaisen pulman ratkaisemiseksi.

"Halusimme tuoda mainontaan lisää tunnetta ja arjen huumoria Biltemaa fanittavan perheen kautta. Perhe pitää yhtä tilanteessa kuin tilanteessa, arvostaa yhteisiä hetkiä ja antaa toisen olla oma itsensä, kaikkine vikoine ja ihanuuksineen", Isobarin Art Director Suvi Segercrantz avaa konseptia.

”Myös tuotepainotteiseen mainontaan voidaan rakentaa mieleen jäävä tarina, joka tukee niin yrityksen brändilupausta kuin myynnillisiä tavoitteita. Suunnittelemassamme filmissä arjen dramatiikkaa korostettiin pilke silmäkulmassa. Sama teema jatkuu jouhevasti myös radiossa", täydentää copywriter Essi Peltola.

Kansainvälinen Isobar-ketju toimii 45 maassa ja työllistää yli 6 500 ihmistä. Se on osa kansainvälistä Dentsu Aegis Network -ryhmää.

Dentsu Aegis Network toimii 145 maassa. Isobar Finland teki tilikaudella 2017 noin 2,5 miljoonan euron liikevaihdon. Liiketulos oli 74 000 euroa tappiollinen. Tilikauden lopussa toimisto työllisti 16 henkilöä.

Biltema Suomi on osa ruotsalaista tavarataloketju Biltema a, joka toimii Ruotsin ja Suomen lisäksi Norjassa ja Tanskassa. Biltema Suomi teki tilikaudella 2017 noin 79,56 miljoonan euron liikevaihdon ja 2,29 miljoonan euron tuloksen. Henkilöstön määrä tilikauden lopussa oli 279.