Kauppa

Irmeli Salo 17.5.2016 15:01

Näin Finlayson havittelee 50 prosentin kasvua

Finlayson

Kasvu-uralle päässyt Finlayson havittelee tälle vuodelle roimaa kasvuloikkaa.

Kun Bob the Robotin perustajiin kuuluneet Jukka Kurttila ja Petri Pesonen sekä finanssialalta tullut Risto Voutilainen kesällä 2014 ostivat Finlaysonin, kolmikko ilmoitti tekevänsä Finlaysonista kasvuyrityksen.

Näin näyttää käyneen, vaikka uudet omistajat myivät peitteitä ja patjoja valmistavan Familonin ja keskittyivät itse vuodenvaatteisiin ja muihin kodin tekstiileihin. Ilman Familoniakin viime vuoden liikevaihto oli sama kuin vuonna 2014 eli 22,9 miljoonaa euroa, mikä näin merkitsee noin 20 prosentin kasvua.

"Viime vuoden kasvu tuli kotimaasta erityisesti omista kanavista eli omien myymälöiden ja verkkokaupan myynnistä sekä vähäisemmässä määrin kumppanikanavista. Kannattavuutta kykenimme parantamaan edelliseen vuoteen verrattuna kasvusta huolimatta", Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila sanoo.

Tälle vuodelle yhtiö tavoittelee vielä kovempaa kasvua, johon entiset mainosmiehet roimivat vauhtia näyttävillä kampanjoilla ja yhteistyökumppanuuksilla.

"Olemme hakemassa tälle vuodelle tosiaankin yli 50 prosentin kasvua. Kasvua tulee kaikilta rintamilta. Viennistä, isosti kumppanikanavistamme ja myös omista kanavistamme. Pyrimme avaamaan tänä vuonna 10 uutta myymälää kotimaassa ja ulkomailla."

Kurttilan mukaan vuoden alkukuukaudet ovat menneet suunnitellusti.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö