Ennustaminen on lähtökohtaisesti tulosvastuutonta ja vähän helppo-heikkimäistäkin hommaa, joten here we go, tässä valmiiksi pureskeltu katsaus siihen, mitä vuosi 2013 toi oikein tullessaan.

Kukamitähäh ja kissanhännänveto siitä, mitä se digidigi toimistokentässä oikein tarkoittaa, jatkui. Uuden ajan toimistoiksi ilmoittautuivat niin itsetuntoiset diginatiivit kuin kelkkaan vähän myöhässä tulleet, mutta rekrymarkkinoilla ahkeroineet pertsatkin. Vielä tosin jäi selvittämättä, kuka on se oikea tahoa tekemään sitä parasta mobiilia.

Vastoin muutamia ennustuksia, mukaan lukien omani, mediatoimistot kokivat miniuudelleensyntymän. Tutkimus- ja konsultointipalvelujen onnistunut paketointi yhdistettynä kuluttajatietoon ja reaaliaikaiseen digitekemiseen avasivat markkkinointijohdon ovia ihan uudella tavalla sekä käänsivät tuloksenteon fokuksen pois puhtaasta volyymistä ja logon aivottomaan maksiminäkyvyyteen tähtäävistä mediaostoista.

Koska asiakkaiden markkinointibudjetit olivat yhä vähemmän sidottuja siihen, mikä on mainontaa, mikä digiä, mikä tuotantoa ja mikä mediaa, toimistojen keskinäiset pariutumiset, yhdistymiset ja kihlaukset jatkuivat. Niissäkään ei kahdesta fuusiokalkkunasta kovin helposti syntynyt uutta ja uljasta kotkaa, vaan vanhat synnit periytyivät luonnonlakien tavoin seuraaville sukupolville.

Kansainvälisellä kilpailurintamalla suomalaiset toimistot saavuttivat menestystä harvinaisen laajalla rintamalla, toki yleensä sillä yhdellä ja ainoalla duunilla per toimisto, mutta kuitenkin. Cannesissa hävittiin edelleen Ruotsille ja Norjallekin, mutta ensi kerran alkoi tuntua, että kymmenen metallinpalaa ei lähitulevaisuudessa ole mahdoton tavoite koko toimialalle. Yleensäkin luovan kansakunnan mainetta edistäneiden voittajien iloa ei tällä kertaa päässyt pilamaan muutama kansainvälisten kauneuskilpailujen hapatuksesta valittanut ugriärripurri.

Suomalaisen luovan teollisuuden alkava kansainvälinen läpimurto myös mainostoimistojen osalta oli ahtaat toimisto- ja toimialarajat rikkovan yhteisen effortin ansiota. Suomienglantia sen eri muodoissa alkoi kuulua yhteisillä lavoilla festarien yhteydessä ja olipa joku oikein tehnyt toteutuskelpoisen suunnitelmankin suomalaisten luovien toimistojen kansainvälisestä esiinmarssista ja promoamisesta.

Markkinointipalvelujen ostajille vuosi 2013 tarjosi harvinaislaatuisen tilaisuuden tarkastella omaa toimistorosteriaan. Minkään etuliitteen omaava toimisto ei voinut automaattisesti odottaa lead-roolia. Bisneksen digitalisoituminen sekä niin isojen, keskikokoisten kuin uusien, usein jo ensimmäisillä kovilla näytöillä varustetun start-uppien kyky handlata yhä vaativampia toimeksiantoja toi vihdoin myös positiivisia valintaongelmia ammattimaisille markkinointipäättäjille.

Ja lopuksi, yhä useampi mainosduunari alkoi kyseenalaistaa työn ja muun elämän jatkuvan sekoittumisen, huolimatta siitä, että millä tahansa luovalla duunilla on usein tapana olla sekä palkanmaksaja että iso osa omaa identiteettiä. Tämä näkyi paitsi rohkeutena sanoa silloin tällöin ei loogisporvarilliselle uraputkelle, niin myös oikeutettuna vaatimuksena siitä, että arvokasta työaikaa ei tuhraantuisi turhaan byrokratiaan, mukasysteemeihin, sisäiseen suhmurointiin tai roolipelleilyyn laskutettavan asiakasduunin sijaan. Jouluglögeillä moni totesikin tämän olleen oman työmotivaation kannalta vuoden 2013 tärkein kehityssuunta, ja tapahtuneen jopa vähän itsestään huolimatta johdon strategiapäivistä, muutamasta ppt-yliannostuksesta ja jokavuotisista keksitään pyörä uudelleen -leikeistä.

Kirjoittaja on mainostoimisto McCannin toimitusjohtaja. Petteri Lillberg kirjoittaa mainostoimiston suunnanmuutosprosessista yleisesti, mutta parin viime vuoden kokemuksiin ja esimerkkeihin pohjautuen.