HBO Nordicin syksyn uutuuden His Dark Materials (HDM) -fantasiasarjan sanotaan olevan BBC:n kaikkien aikojen kallein tuotanto. Philip Pullmanin kirjatrilogiaan pohjautuvan sarjan pääosissa nähdään muun muassa Golden Globe -voittaja Ruth Wilson ja Tony-voittaja Lin-Manuel Miranda.

Sivuroolissa ja ainakin eilen ilmestyneessä kuudennessa jaksossa nähdään Pasi Remsu, 43. Jos nimi herättää kysymyksen kuka, ei se ole ihme, sillä Remsu ei ole liiemmin tehnyt näyttelijän uraa Suomessa.

Näyttelijä oli rovaniemeläisen Remsun toiveammatti pikkupoikana. Ensimmäinen rooli oli pieni osa avustavana poliisina elokuvassa Rikos ja Rakkaus (1999). Hän on vilahtanut myös Salatuissa Elämissä: ”Lampunjalkana.”

”Sitten se jäi, kun tuli vähän elettyä elämää ja bisnes tilalle”, Remsu sanoo.

Hänen roolinsa HDM:ssä on nomadipahis.

”Mie en ymmärrä miksi”, Remsu naurahtaa ja jatkaa:

”Kun on nähnyt elämän kaikkia puolia, niin pahiksen rooliin oli helppo hypätä, vaikka en ole paha ollut, pahis ehkä joskus.”

Sen sijaan nomadiksi voi Remsua kuvailla oikeassakin elämässä. Hän on kotoisin Rovaniemeltä, mutta asuu tällä hetkellä Lontoossa. Hän on myös ehtinyt asua Thaimaassa thainyrkkeilyurallaan, olla ravintoloitsija Kanarialla, ja sen jälkeen surffata Costa Ricassa miettien seuraavaa liikettään, mikä johti viimein nelikymppisenä lapsuuden haaveen toteuttamiseen eli näyttelijäntyön opintoihin Lontoossa. Remsu uskoo, että nimenomaan eletty elämä oli hänen valttikorttinsa sisäänpääsyssä Drama Studio London -oppilaitokseen, josta hän valmistui 2016.

Remsu aloitti näyttelijän uransa suoraan sieltä, mihin monet muut pyrkivät koko uransa, eli kansainvälisiltä markkinoilta. Remsun ensimmäinen työ valmistumisen jälkeen oli Jurassic World (2018). Kahden viikon kuvausrupeaman päätteeksi Remsu näkyy valkokankaalla ”takatukan verran”, mutta kokemus oli opettava.

”Oli mahtavaa päästä työskentelemään tuollaiseen setuppiin, ihan mukava aloitus. Siinä oppi paljon.”

Oli hilkulla, ettei Remsulta mennyt HDM-rooli ohi. Hän oli Helsingissä elokuvafestivaaleilla, kun agentti soitti ja kysyi, oliko Remsu katsonut sähköpostejaan.

”Vastasin, että en ole ehtinyt. ’Katso saman tien ja tee koe-esiintymisvideo asap, mulla on sulle rooli’, agentti vastasi.”

”Tilanne oli kuumottava.” Remsu kyhäsi hotellihuoneessa kahdesta sohvajakkarasta kameratelineen kännykälle. Sen alle hän teippasi hotellin respassa printtaamansa vuorosanat. Versio numero kaksi lähti eteenpäin.

”Kysyin ohjaajalta, mikä sai hänet valitsemaan minut ja hän vastasi, että video oli aito.”

Autenttinen jätkä pohjoisesta

Remsun juurilla oli merkityksensä HDM-sarjaan pääsyssä, sillä Lappi mainitaan jo sen ensimmäisessä jaksossa, ja pahikset tulevat siinä pohjoisesta.

”Agenttini oli sanonut castaajille, että nyt olisi tarjolla autenttinen jätkä, joka sopisi tähän. Siitä oli varmasti apua, että olin Lapista.”

Pullmanin kirjoittamassa alkuperäistarinassa on myös muita Suomi-viitteitä, kuten suomalaisia nimiä. Sarjassa kuullaan myös sattuneesta syystä Rovaniemen murretta. Remsu opetti muille näyttelijöille suomea muutaman vuorosanan verran.

”Sie oot myöhäsä”, sanoo Remsun vastanäyttelijä esimerkiksi tässä kohtauksessa:

His Dark Materialsin on sanottu olevan BBC:n kaikkien aikojen kallein sarja. Se näkyi Remsun mukaan kulisseissa siten, että kaikki toimi kuin ”sveitsiläinen kello”.

”Kaikki se organisointi ja massiivinen ihmismäärä, ja miten kohdeltiin. Asuttiin huippuhotellissa, oli oma kuljettaja. Kaikki ihmiset olivat kuitenkin todella hyvällä energialla. Huomasi, että kaikki olivat todellisia ammattilaisia, ei ollut vaikeita ihmisiä. Halli, johon tuotanto oli tehty, oli suunnilleen Helsingin keskustan kokoinen. Kyllä kaikesta näki, että on satsattu.”

Vertailukohtaa suomalaisiin produktioihin Remsulla ei ole.

”Olen myös halukas näyttelemään Suomessa, koska äidinkieli on tunnekieli, ja tämmöinen sanavalmis kaveri saa paljon ammennettua tunteista. Olisi siistiä nähdä, mihin kaikkeen sitä pystyy. Nyt on mukava, kun ihmiset Suomessakin tietävät, että näyttelen.”

Moni on kysynyt Remsulta, miksi hän ei muuta Hollywoodiin luomaan uraa.

”Lontoo on minulle huippu paikka asua, koska suurin osa castauksista ja kuvauksista tapahtuu siellä.”

Sauna rakentuu Shangri-La hotelliin

Silloin kun Remsu ei kuvaa suurtuotantoja tai osallistu koekuvauksiin, hän rakentaa saunoja. Tällä hetkellä työn alla on sauna Lontoon ikonisessa Shard-pilvenpiirtäjässä sijaitsevaan viiden tähden Shangri-La -hotelliin.

”Just olin piikkaamassa siellä. Rakennamme 52. kerrokseen näköalasaunan, suomalaisen saunan”, Remsu painottaa.

Aasian isoin hotelliketju tilasi työn Remsulta kilpailutuksen jälkeen.

”Olen ainoa natiivisaunanrakentaja Lontoossa, ja mie kerroin niille, miten sauna toimii, kun se rakennetaan oikein. Se on oikeasti viihtyisä, ja siellä pystyy hengittämään. Ja siitä on terveyshyötyjä, mitä ei vielä käsitetä Lontoossa, koska Lontoossa saunat on rakennettu niin, että ne ovat kuumia koppeja, joissa kiuas on piilossa eikä sinne tule yhtään tuoretta ilmaa. Sitten hengitetään samaa ilmaa, joka ei vaihdu. Alkaa happi loppua, ja silloin alkaa pyörryttää.”

Remsu rakentaa saunansa suomalaisista materiaaleista ja käy tällä hetkellä myös keskusteluja muutaman isomman suomalaisen rahoittajan kanssa.

”Kysyntää on enemmän kuin kerkeän tehdä. Tilauksia tulee orgaanisesti, ja sana kulkee suusta suuhun. Se on räjähtämässä käsiin. Lontoo on kiireinen kaupunki, ja sauna on yksi maailman parhaista unilääkkeistä ja rentoutumistavoista.”

Suomalaisen saunakulttuurin sanomaa Remsu jakaa myös tuottamassaan dokumentaarisessa King of Sauna -ohjelmassaan, joka on vielä tuotantovaiheessa.

”Suomalainen sauna voisi olla aika kova vientituote. Sitä ei ole vielä viety maailmalle isosti, mutta mie ajattelin pitää siitä melua.”

Sitä, tullaanko Remsu näkemään His Dark Materialsin toisella kaudella, ei vielä tiedetä, mutta yksi asia on varmaa.

”Jos pääsen mukaan vielä seuraaviin kausiin, niin kyllä sinne sauna tulee.”

Lappikomedia työn alla

Remsu haluaa viedä myös Lappia maailmalle elokuvan kautta. Työn alla on komedia nimeltä Lapland Play. Remsun lisäksi projektissa ovat mukana koomikko Mika Eirtovaara ja tuottaja Juha Pihanen. Käsikirjoittajaksi on palkattu Ninni Saajola, joka on kirjoittanut muun muassa Syke-sarjaa.

”Tarinassa tubettajat eri puolilta maailmaa menevät Lappiin, ja tarina rakentuu kulttuurien välisistä eroista sekä vastakkainasettelusta luonto vastaan teknologia. Siitä törmäyskurssista tehdään komedia. Helmikuussa pitchaamme sitä Berliinin elokuvafestivaaleilla”, Remsu kertoo.