Suoratoistopalveluiden kuninkaana vuosia pysynyt Netflix on tehnyt palveluunsa pienen mutta merkittävän muutoksen. Aiemmin Netflixiä pääsi kokeilemaan ilmaiseksi ensimmäisen kuukauden ajan. Nyt ilmaiskauden tarjoaminen on lopetettu ilmeisesti koko maailmassa, The Streamable kertoo.

Ilmaiskuukauden poistoa on kokeiltu joillakin markkina-alueilla jo vuoden 2019 alussa. Silloin tilalle tosin ilmestyi pian 14 vuorokauden kokeilumahdollisuus.

Suomalaisetkaan eivät tällä hetkellä pääse nauttimaan Netflix-herkuista ilmaiseksi. Tutustumistarjouksena on tosin mahdollisuus käyttää palvelua puoleen hintaan kahden ensimmäisen kuukauden ajan.

Netflix onnistui kesän aikana paisuttamaan maksavan käyttäjämääränsä 193 miljoonaan. Vielä vuoden alussa käyttäjiä oli 25 miljoonaa vähemmän. Inputin mukaan peräti 80 prosenttia ilmaisjaksoa kokeilleista päätyi joka tapauksessa maksamaan palvelusta. Ilmeisesti Netflixillä luotetaan palvelun kiinnostavan ihmisiä jo niin paljon, ettei ilmaisherkuille enää ole tarvetta.