Suoratoistopalvelut

Hellevi Mauno 17.10. 08:24

Netflixin laaja ohjelmatarjonta vauhditti kasvua – tulos ylitti odotukset kirkkaasti

Colourbox

Netflixin osake oli illalla huimassa nousussa yhtiön raportoitua loistavasta tuloksesta.

Suoratoistopalvelu Netflix raportoi tiistaina osakekohtaisesta tuloksestaan ja käyttäjämääränsä kasvusta. Molemmat ylittivät kirkkaasti analyytikoiden ennusteet.

Yhtiön osake oli 12,5 prosentin nousussa Wall Streetin jälkimarkkinoilla Suomen aikaa kello 23:20.

Netflix kertoo saaneensa vuoden kolmannella kvartaalilla 6,96 miljoonaa uutta tilaajaa, kun analyysipalvelu Factsetin konsensusennuste odotti Marketwatchin mukaan 5,32 miljoonaa uutta palvelun käyttäjää. Vertailukauden luku oli 5,3 miljoonaa tilaajaa.

Uusista tilaajista 5,87 miljoonaa tuli USA:n ulkopuolelta ja 1,09 miljoonaa USA:sta.

Netflix itse ennusti saavansa 5,0 miljoonaa uutta katselijaa, joista 0,65 miljoonaa palvelu ennusti saavansa kotimaasta ja 4,35 miljoonaa Yhdysvaltain ulkopuolelta.

Palvelu ennustaa saavansa neljännellä kvartaalilla jopa 9,4 miljardia uutta tilaajaa, mikä olisi uusi ennätys tilaajamäärän kasvussa.

Sijoittajat odottivat heinä-syyskuun tulosta jännittyneinä. Netflixin osake sukelsi pahasti toisen kvartaalin tulosjulkistuksen jälkeen, kun käyttäjämäärän kasvu jäi niin yhtiön omista kuin analyytikoiden ennusteista.

Netflixin osakekohtainen tulos oli 0,89 dollaria, kun Factsetin analyytikkoennuste odotti 0,68 dollarin tulosta. Viime vuoden vastaavaan aikaan tulos olis 0,29 dollaria.

Liikevaihto kasvoi vertailukauden 2,99 miljardista dollarista neljään miljardiin dollariin, kun analyytikot odottivat 3,9 miljardin dollarin liikevaihtoa.

Netflix kiittelee tulosraportissaan laajaa ohjelmatarjontaansa kasvun vauhdittajana. Palvelun mukaan sen voittomarginaali nousi kolmannella kvartaalilla 12 prosenttiin ja ylitti yhtiön 10,5 prosentin voittomarginaalin ennusteen.

Suoratoistapalvelu ennustaa loka-joulukuulle 0,23 dollarin osakekohtaista tulosta ja 4,2 miljardin dollarin liikevaihtoa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö