Suoratoistopalvelu Netflixin osake oli 10,3 prosentin laskussa Wall Streetin jälkimarkkinoilla Suomen aikaa kello 23.48.

Netflixin osake lähti laskuun, kun yhtiö raportoi odotettua heikommasta tuloksesta. Myös ennuste kuluvan vuosineljänneksen uusista tilaajista jäi pahasti odotuksista.

Palvelu odottaa saavansa heinä–syyskuussa 2,5 miljoonaa uutta tilaajaa, kun analyytikot olivat CNBC:n mukaan odottaneet 5,27 miljoonaa uutta tilaajaa.

“Uusien tilaajien kasvu hidastuu, kun kuluttajat alkavat päästä yli koronapandemian alkushokista ja sosiaalisista rajoituksista”, Netflixin johto perusteli heikkoa tilaajaennustetta yhtiön osakkaille suunnatussa kirjeessään.

Yhtiö kertoi nimittäneensä palvelun sisältöjohtajan Ted Sarandosin toiseksi yhtiön toimitusjohtajaksi Reed Hastingsin rinnalle.

Suoratoistopalvelu on kilpaillut teknologiajätti Applen ja viihdejätti Disneyn suoratoistopalvelujen kanssa. Netflix kertoo laskevansa nyt myös nuorten suosiman mobiilivideosovelluksen Tiktokin kilpailijakseen.

“Tiktokin kasvu on ällistyttävää, ja kasvu osoittaa, kuinka eri nettiviihteiden suosiot vaihtelevat”, yhtiö kirjoittaa osakkaille.

“Kilpailijoista murehtimisen sijaan keskitymme edelleen strategiaamme eli siihen, että kehitämme palveluamme ja sisältöjämme jokaisella vuosineljänneksellä kilpailijoitamme nopeammin”, johto jatkaa.

Netflixin osakekohtainen tulos oli 1,59 dollaria, kun analyytikoiden ennuste oli 1,81 dollaria. Liikevaihto huhti–kesäkuulta oli 6,15 miljardia dollaria, kun analyytikot odottivat 6,08 miljardin dollarin liikevaihtoa.

Yhtiön kuluvan kvartaalin liikevaihdon tulosohjeistus oli myös sijoittajille pettymys. Netflix odottaa kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdon jäävän 6,33 miljardiin dollariin, kun analyytikot povasivat 6,40 miljardia dollaria Refinitivin mukaan.

Netflix sanoo, ettei se odota koronaviruspandemian aiheuttamien liikkumis- ja kokoontumisrajoitteiden vaikuttavan merkittävällä tavalla palvelun tämän vuoden sisältöön, vaikka rajoitteet ovatkin vaikuttaneet jonkin verran tuotantoon.

Koronaviruspandemian takia Netflix Original -sarjojen tarjonta tulee olemaan ensi vuonna kuitenkin tätä vuotta runsaampaa.

Suoratoistopalvelu arvioi kuluvan vuosineljänneksen osakekohtaiseksi tulokseksi 2,09 dollaria, kun analyytikoiden arvio oli 2,01 dollaria.

Palvelu sai toisella vuosineljänneksellä maailmanlaajuisesti 10,09 miljoonaa uutta tilaajaa, kun analyysipalvelu Factsetin ennuste oli 8,26 miljoonaa tilaajaa.