Ovi käy ja puhelin pirisee Matkatoimisto Kymenmatkat Oy:n toimistossa tasaiseen tahtiin harmaana aamupäivänä.

Vastoin monen yleistä luuloa nettiajan helpottama omatoimimatkailu ei vienyt leipää kivijalassa toimivilta matkatoimistoilta.

”Aiemmin arvailtiin, ettei meitä enää tarvita. Toimistojen määrä harveni, kun isot ostivat pienempiään”, Matkatoimisto Kymenmatkat Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Satu Mäntyvaara sanoo.

”Jokainen joutui etsimään omaa paikkaansa, omaa kohderyhmäänsä. Ne, jotka oivalsivat asian riittävän ajoissa, toimivat edelleen ja menestyvät.”

Mäntyvaaran oivallus oli panostaa omaan tuotantoon ja räätälöintiin.

”Varaamme itse lennot, majoitukset, kuljetukset ja ohjelmat asiakastoiveiden mukaan. Niin saimme pidettyä asiakkaat, jotka halusivat jotain muuta kuin lentojen ja rantaloman yhdistelmää. Katettakin jäi enemmän.”

Rantalomien sijaan suomalaiset hakevat elämyksiä ja aktiviteetteja.

”Myymme suomen- ja englanninkielisiä opastettuja matkoja.”

”Vaikka ryhmään kuuluisi vain kaksi henkilöä, on opas mukana koko matkan ajan”, Mäntyvaara sanoo.

Keski-ikäiset ja senioriasiakkaat ovat tärkein kohderyhmä.

”Yhdysvaltain opastetut kiertomatkat kiinnostavat, esimerkiksi Route 66. Samoin Armenian ja Georgian -kierros.”

”Otan ­tämän ­koronaviruksen paljon vakavammin. Sillä voi ­olla ­kauaskantoisia seurauksia ­matkailuun.”
Satu Mäntyvaara, toimitusjohtaja, Matkatoimisto Kymenmatkat Oy

Kaukomaista suosikeiksi ovat nousseet Argentiina ja Uusi-Seelanti.

”Olemme saaneet uusia asiakkaita, jotka eivät halua käyttää jopa tuntikausia matkan omatoimiseen nettivaraamiseen.”

Kymenmatkoilla on myös verkko­kauppa, mutta osa käsin räätälöidyistä matkapaketeista ei löydy nettimyynnistä.

Alkaneen vuoden tilauskanta alkoi muodostua jo viime kesänä.

”Ensimmäiset ryhmävaraukset tehtiin elokuussa. Tahti kiihtyi loppuvuotta kohden. Tämä vuosi näyttää viime vuotta paremmalta”, Mäntyvaara toteaa.

”Olemme asettaneet omat tavoitteet kaikille myyjille ja toimiston yhteisen tavoitteen. Nostamme niitä maltillisesti. Lihastyövoimalla tätä myyntityötä tehdään. On oltava tyytyväinen tähän tilanteeseen.”

Ryhmät tuovat Matkatoimisto Kymenmatkojen liikevaihdosta kaksi kolmasosaa.

”Eläkeläisryhmiä, marttoja, koululaisia, yritysten virkistäytymis- ja kokousmatkoja”, Mäntyvaara luettelee.

Pienimmillään ryhmissä on 10–15 henkilöä. Yhdessä Pietarissa vierailleessa koululaisporukassa oli 120 ihmistä.

Kymenmatkat järjesti itämatkoja jo Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä ensimmäisinä vuosina ­erityisesti Karjalan alueelle.

”Veimme sinne massoittain asiakkaita. Muut kopioivat ideamme reittibussista.”

Nyt itämatkailun suosikki on Pietari. Sinne tehdyt matkat tuovat yrityksen liikevaihdosta yli neljänneksen.

Kymenmatkoilla on oma toimistonsa miljoonakaupungissa.

”Se on unelmakohde. Kaunis kaupunki, jonne pääsee junalla.”

Mäntyvaara kertoo seuranneensa huolestuneena viime viikkojen uutisia epidemiaksi levinneestä koronaviruksesta.

”Tuli déjà-vu vuoden 2003 sars-­viruksesta. Otan tämän korona­viruksen paljon vakavammin. Sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia matkailuun.”

Kymenmatkoilla oli Kiinassa asiakasryhmä, joka kuitenkin palasi Suomeen ennen epidemian alkua.

”Joka suunnalla tapahtuu jotain. Maanjäristyksiä, terrori-iskuja, ampumisia. Ne kaikki ovat alan yhteisiä haasteita.”

Ilmastoteema ei kuitenkaan nouse esiin asiakastiedusteluissa.

”Olemme sitä hieman itsekin ihmetelleet. Yksi asiakas taisi viime vuonna ilmoittaa matkustavansa Keski-Eurooppaan mieluummin junalla kuin lentokoneella”, Mäntyvaara toteaa.