Mainostoimisto Grundlage on valittu Kauppakeskus Myllyn bränditoimistoksi. Alkuvuoden kestäneeseen kilpailutukseen osallistui kymmenen toimistoa.

Turun lähellä Raisiossa sijaitsevan Myllyn markkinointipäällikkö Meri Hakulinen kertoo Grundlagen vakuuttaneen kokonaisvaltaisesti.

“Kilpailutuksen tavoitteena oli löytää strateginen kumppani Myllyn markkinoinnin kokonaiskonseptin kehittämiseen. Grundlagen liiketoimintaymmärrys, toimintamalli, näkemyksellisyys ja intohimoinen asenne vakuuttivat meidät heti”, Hakulinen sanoo tiedotteessa.

Yhteistyön tekeminen alkaa elokuussa, ja asiakkaille toimenpiteitä näkyy viimeistään Myllyn 20-vuotisjuhlavuonna 2021.

Puolitoistavuotiaan Grundlagen perustaja ja toimitusjohtaja Mari Tauler toteaa tiimin olevan vähintään yhtä innoissaan tulevasta yhteistyöstä.

"Oli mahtavaa saada mittautettua toimiston tasoa kattavassa kilpailutuksessa, jossa niin yrityksen tunnusluvut, henkilökohtaiset ominaisuudet kuin referenssit tutkittiin tarkasti – hyvä etten todistuksia kaivanut laatikosta. Lisäksi S-ryhmän oma osaaminen markkinasta, kuluttajista sekä tutkimustulosten hyödyntämisestä on täysin omaa luokkaansa, joten perustoimistotason ymmärryksellä ei tämän porukan kanssa pitkälle pötkitä”, Tauler sanoo tiedotteessa.

Grundlagen palvelulupaus on: ”Et saa mitä tilaat, saat sen mitä tarvitset.”

”Se sopii mitä parhaiten Myllyn kaltaisille yrityksille, joiden tavoite on muovata liiketoimintaa nopeasti ja tehokkaasti, mutta aina hyödyntäen jo aiemmin rakennettua kivijalkaa”, Tauler sanoo.

Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula sanoo kauppakeskuksen ryhtyvän rakentamaan tarinaansa seuraaville vuosille yhdessä Grundlagen tiimin kanssa tavoitteellisesti ja systemaattisesti.

“Kauppakeskus Myllyllä on toki vahva ja tunnettu brändi jo ennestään. Alueellisesti merkittävänä toimijana ei kuitenkaan voi olla tyytyväinen jo saavutettuun, vaan täytyy aina pyrkiä eteenpäin”, hän sanoo tiedotteessa.

Koronakeväästä huolimatta Grundlagen liiketoiminta on kehittynyt vauhdilla. Uusia asiakkuuksia taloon on vuoden alusta tullut Myllyn lisäksi neljä: konsulttitalo FCG Finnish Consulting Group, teknologiayhtiö Siili Auto, palkittu suomalaisen muotoilun ja muodin myymäläkonsepti PUF ja viininmaahantuoja Vinum Import kymmenine tuotebrändeineen.

Grundlage on tehnyt uusia rekrytointeja kesän aikana jo kaksi, ja lisää on tulossa loppuvuoden aikana. Toimisto työllistää tällä hetkellä 10 luovan alan asiantuntijaa. Liikevaihdon odotetaan nousevan tänä vuonna noin miljoonaan euroon.