Sivustot

20.11.2013 10:33 päivitetty 4.2.2016 10:36

Novelle värväsi novellisteja

Novelle.fi -sivustolla on myös oma päätoimittaja ja toimituskunta.

Hartwallin Novellen uudistunutta Novelle.fi -sivustoa on päivittäin tekemässä päätoimittaja, toimituskunta sekä jatkossa sivuston ja Facebookin ympärille muodostuva Novelle-yhteisö. Myös vaihtuva joukko Novellisteja kertoo sivustolla elämästään.

"Harva kuluttajatuoteyritys pystyy rakentamaan liiketoimintaa pelkkien tuotteiden ympärille, vaan tarvitaan paljon muutakin: tarinoita, historiaa, tunnetta – kaikkea, mikä sitoo brändin osaksi ihmisten arkea. Tärkeää on myös brändin kommunikointi 24/7 eri sidosryhmien kanssa", sanoo Novellen tuotepäällikkö Tea Ijäs.

"Päädyimme uudistamaan Novellen verkkosivuston sisältöpohjaiseksi sivustoksi, Novellen digitaaliseksi kodiksi. Novellen brändin tukipilarit eli terveellisyys ja hyvinvointi ovat sivuston sisällön isoina teemoina, mutta sivustolla keskitytään myös nauttimaan elämästä."

Novellisteiksi ovat lähteneet muun muassa hyvinvointivalmentaja ja joogaopettaja Kaisa Kärkkäinen, Suomen parhaimmaksi ruokabloggaajaksi valittu Kira Åkerström-Kekkonen, hyvinvointiin panostava valokuvaaja Saara Salama sekä lapsuuden haaveitaan toteuttava tanssiryhmä Wannabe Ballerinas.

"Alusta alkaen ymmärsimme, että mikäli haluamme ihmisten tulevan saitille ja vielä palaavan sinne, tapahtuu se yksinomaa kiinnostavan ja laadukkaan sisällön takia", sanoo SEK & GREYn creative strategist Roope Nevander.