Sandels on syrjäyttänyt Olvi n arvostetuimpana olutmerkkinä. Olvi piti ykköstilaa sekä viime vuonna että sitä edellisenä.

Sandels hyppäsi ykköseksi viime vuoden kolmannelta sijalta. Kolmanneksi arvostetuin olutbrändi on tänä vuonna viime vuoden kakkonen Karhu.

Tiedot perustuvat Markkinointi&Mainonta-lehden ja Taloustutkimuksen "Brändien arvostus 2014" -tutkimukseen. Tutkimuksessa selvitettiin 1008 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa.

Vastaajia pyydettiin antamaan jokaiselle tuntemalleen brändille arvosana (4–10) sen mukaan, kuinka paljon hän kyseistä brändiä arvostaa.

Brändilistan sijoitusten perusteena on käytetty ensisijaisesti annettujen arvosanojen keskiarvoa.

Taloustutkimus toteutti tutkimuksen kesäkuussa 2014. Siihen vastasi 1006 henkilöä.

Tutkitut brändit valittiin erillisessä esitutkimuksessa maaliskuussa 2014, jolloin selvitettiin spontaanisti tunnetuimmat brändit 115 tuoteryhmässä. Varsinainen tutkimus toteutettiin kirjekyselynä.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.

Arvostetuimmista brändeistä voi lukea myös Talentumin Summa-palvelusta. Rekisteröidy osoitteessa summa.talentum.fi. Ensimmäinen kuukausi on rekisteröityneille käyttäjille ilmainen.