mitä&mieltä

Totta kai konkurssi ja toiminnan uudelleenjatkaminen on asiakkaan näkökulmasta riski ja yhteistyön punnitsemisen paikka. Kansainvälisenä toimijana olemme parhaillaan laajentamassa auditointeja myös mainostoimistokenttään. Pyrimme omalta osaltamme ennakoimaan muutoksia ja turvaamaan palvelutason ja sovittujen asioiden täyttymisen myös haastavissa tilanteissa.

Kirsi Räikkönen, markkinointijohtaja

Sinebrychoff

Koneen toimittajavalinnoissa yrityksen taloudellinen tila on yksi keskeisistä päätöksenteon kriteereistä. Kaikkien kilpailutusten yhteydessä - myös mainostoimistokumppanien - selvitämme yrityksen taloudellisen tilanteen ja taustat. Mikäli yritys ei täytä näitä yhteistyökumppaneille asetettuja kriteerejä, emme voi jatkaa yhteistyötä.

Anne Korkiakoski, markkinointijohtaja

Kone

Konkurssin taustat ratkaisevat. Mikäli kumppaniyritys on hoitanut vastuunsa ja velvoitteensa asianmukaisesti ja pystyy edelleen takaamaan palvelun laadun, yhteistyön jatkoa voidaan hyvinkin harkita. Nykyisessä kurjassa markkinatilanteessa kaikki toimistot ovat lujilla, enkä lähtökohtaisesti löisi lyötyä. Toisaalta Wärtsilässä on tarkka, jatkuva raportointi ja laskut maksetaan vasta kun on saatu vastinetta.

Atte Palomäki, viestintäjohtaja

Wärtsilä