Tulokset

Laura Kukkonen 16.2.2018 09:19

Otavan kirjat petrasivat tulosta

Karoliina Paavilainen
Otavan toimitusjohtaja Alexander Lindholm.

Suomalainen Kirjakauppa kasvatti markkinaosuuttaan ja kustannustoiminnan liikevoitto nousi merkittävästi.

Otava-konsernin liikevaihto pysyi ennallaan edellivuodesta ja oli 292,2 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Tilikauden voitto oli 18,7 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden vastaavaan aikaan se oli 21 miljoonaa euroa. Konsernin tulorahoitus parani kahdeksalla miljoonalla eurolla 39,6 miljoonaan euroon. Konsernin omavaraisuusaste nousi 78,9 prosenttiin.

Otava kertoo tiedotteessaan, että sen kertaluonteisista eristä karsittu operatiivinen tulos oli 41,2 miljoonaa euroa, mikä on konsernin kaikkien aikojen paras.

Konsernin operatiivinen liikevoitto oli 30,7 miljoonaa euroa. Tähän summaan on kirjattu henkilökunnalle maksettavia palkkioita 2,1 miljoonaa euroa sosiaalikuluineen ja Pasilan kiinteistöjen arvonalennuskirjaus 10,5 miljoonaa euroa.

Konsernin kirjankustannustoiminnan tulos parani oppimateriaalien menestyksen myötä ja uusien toimintatapojen avulla.

Kustannusosakeyhtiö Otavan operatiivinen liikevoitto nousi 13,2 miljoonaan euroon edellisen tilikauden 8,2 miljoonasta eurosta. Otavan Kirjapaino valmisti 6,6 miljoonaa kirjaa, mikä on noin 200 000 kirjaa edellisvuotta vähemmän. Kirjapaino sai uusia asiakkaita ja teki positiivisen tuloksen.

Suomalaisen Kirjakaupan liikevaihto nousi kaksi prosenttia 107,4 miljoonaan euroon. Konsernin arvion mukaan kasvuun vaikutti myynnin rakenteen muuttuminen ja opetussuunnitelmauudistus.

Kaupan operatiivinen liikevoitto parani edellisvuodesta ja oli 4,3 miljoonaa euroa. Suomalainen Kirjakauppa kasvatti markkinaosuuttaan laskevilla kirjamarkkinoilla.

Aikakauslehtitalo Otavamedia Oy:n operatiivinen liikevoitto laski edellisvuoden 14,3 miljoonasta eurosta 8,1 miljoonaan euroon Pasilan kiinteistökirjauksen johdosta.

Toiminnallinen tulos, 15 miljoonaa euroa, säilyi kilpailijoihin verrattuna hyvällä tasolla. Otavamediaan sisältyvän Suuren Suomalaisen Kirjakerhon myynti laski 6 prosenttia ja sen tulos jäi nollatasolle.

Otavan neljännen liiketoiminta-alueen eli uusien liiketoimintojen liikevaihto kasvoi 13 prosenttia. Otava kertoo panostaneensa viime vuonna uusiin palveluihin, muun muassa Nettivuokraus.comiin ja Huutokaupat.fi:hin.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö