Asiasta uutisoineen TechCrunchin mukaan tutkimus jakautuu kahteen osaan. Erityisen tärkeää viruksen ensioireiden havaitseminen on sairaanhoitohenkilökunnan keskuudessa, jotta leviäminen saadaan minimoitua kriittisesti tärkeässä ammattiryhmässä. Siksi noin 2 000 terveydenhuoltoalan ammattilaista sairaaloissa saa älysormuksen käyttöönsä.

Sormus mittaa elimistön lämpötilaa, sydämen sykettä, yleistä vireystasoa ja unen laatua. Kalifornialaisyliopiston tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voisiko kaikki Ouran keräämä data henkilön elintoiminnoista kenties tunnistaa infektion aikaisimmat merkit.

UCSF:n tutkimukseen voivat osallistua myös kaikki Ouran käyttäjät. Kutsu tulee esiin, kun applikaation päivittää. Jos haluaa osallistua tutkimukseen, pitää antaa suostumus omien tietojen käyttöön tutkimuksen yhteydessä.

Tutkimus vaatii osallistujilta älysormuksen käyttöä mieluusti ympäri vuorokauden sekä mahdollisten koronan oireiden raportoimista päivittäin. Ouralla on tällä hetkellä noin 150 000 käyttäjää ympäri maailman.

Viime viikolla levisi laajalle uutinen turkulaisesta yrittäjästä Petri Hollménista, joka alkoi epäillä itsellään koronainfektiota, koska Ouran datan mukaan hänen ruumiinlämpönsä oli normaalia korkeammalla. Testissä epäily vahvistui oikeaksi.

UCSF-yliopiston tutkija, tohtori Ashley Mason olettaakin, että Oura voisi ennakoida koronan puhkeamisen jopa kaksi tai kolme päivää ennen sen ilmeisempien oireiden, kuten yskän, puhkeamista.

TechCrunchin jutussa ei käy ilmi, missä päin maailmaa sairaanhoidon ammattilaiset saavat Ouran käyttöönsä. M&M ei tavoittanut ketään Ouralta kommentoimaan uutista.

Lue myös: Koronatilanne kääntyi Ouran eduksi pyytämättä: ”Markkinointipotentiaalista on raapaistu vasta ihan pintaa”