Kampanjat

Maarit Alkula 12.2. 09:44

Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja toistuu – ”Valitettavasti nämä asiat ovat edelleen ajankohtaisia"

HSL, HKL ja Ihmisoikeusliitto kampanjoivat nuorten kohtaamaa syrjintää ja häirintää vastaan.

Kahden viikon ajan pääkaupunkiseudun katukuvassa ja liikennevälineissä näkyvä STOP! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja rohkaisee joukkoliikenteen käyttäjiä antamaan tukensa häirinnän ja syrjinnän kohteeksi joutuneille kanssamatkustajille.

Mainostoimisto 358:n suunnittelema STOP! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja toteutettiin pääkaupunkiseudulla ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Silloin se tavoitti arviolta 2 miljoonaa ihmistä. Kampanja on toteutettu myös Tampereella ja Turussa.

“Kampanjan tavoitteena on muuttaa ihmisten käytöstä ja yleistä ilmapiiriä, siksi sitä on tärkeää toistaa. Edellisen kampanjan jälkeen olemme iloksemme kuulleet useista tilanteista, joissa ihmiset ovat menneet tueksi. Kanssamatkustajilla on tärkeä rooli tilanteiden muuttamisessa. Vastuu puuttumisessa syrjintään ja häirintään on kuitenkin julkisen liikenteen hallinnoijilla ja muilla viranomaisilla”, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila tiedotteessa.

Suur-Helsingin joukkoliikennejärjestelmästä vastaavan kuntayhtymän HSL:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sari Kotikangas kertoo M&M:lle, että kampanjan pääviesti on säilynyt samana, mutta sen kasvoina on uusia henkilöitä ja videot ovat uudet. Kampanjan kasvoiksi on nostettu nuoria ja joukkoliikenteen kuljettajia.

”Valitettavasti nämä asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Kampanja sai pari vuotta sitten laajan kaikupohjan. Sitä käsiteltiin medioissa laajasti ja se herätti paljon keskustelua”, Kotikangas sanoo.

Kampanjan tulokset olivat rohkaisevia, joten se päätettiin toteuttaa uudelleen.

”Saimme palautetta, että moni häirintätilanteen nähnyt on miettinyt, että pitäisi varmaan tehdä jotakin, mutta ei ole yllättävässä tilanteessa tiennyt, mitä. Kampanjaan kuuluu ohjeita, että voi vaikka mennä kiusatun tueksi. Usein suunsoittotilanteet loppuvat lyhyeen, jos joku vain menee lähelle.”

Kotikangas kertoo, että kampanjan toteutukseen on varattu noin 50 000 euroa.

”Tämähän oli jo aika pitkälti valmis kampanja, joten ei ole tarvinnut tehdä alusta alkaen.

”Olen liiankin tottunut rasistiseen häirintään"

Kotikankaan mukaan HSL haluaa edelleen kertoa, että joukkoliikenne kuuluu kaikille. Tällä kertaa kampanjassa on nostettu esiin nuoria. Heidät löydettiin mukaan kampanjaan Ihmisoikeusliiton kautta.

Kampanjassa mukana olevat nuoret kertovat esimerkiksi seksuaalisesta ahdistelusta ja rasistisesta häirinnästä. Myös esimerkiksi vammaiset nuoret ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat syrjintää ja häirintää. Moni kokee jäävänsä aivan yksin näissä tilanteissa.

”Kanssamatkustajien, erityisesti aikuisten, tuki on oleellista. Voi mennä viereen istumaan, kysyä, tarvitseeko häirintää kokenut apua ja auttaa raportoimaan tilanteesta vastuutahoille”, sanoo Mattila.

Kun yksi osoittaa tukensa, se kannustaa muitakin tulemaan syrjinnän kohteen tueksi.

Kampanjavideoilla esiintyvät some-persoona Pins.ku ja rap-artisti Hassan Maikal.

”Mun tai kenenkään muun ei pitäisi joutua pelkäämään, kun astuu bussiin tai sporaan, että mitä jos mua ahdistellaan tai mun henkilökohtaisia rajoja rikotaan”, sanoo Pins.ku.

”Olen liiankin tottunut rasistiseen häirintään. Tuki kanssamatkustajilta yllättää positiivisesti ja luo uskoa muutokseen”, kertoo Hassan Maikal.

Kampanjassa on mukana myös bussiliikennöitsijöitä. Kampanja on näkynyt pääkaupunkiseudun asemilla sekä busseissa, metroissa ja raitiovaunuissa maanantaista 11.2. alkaen. Ystävänpäivänä, torstaina 14.2, kampanjassa mukana olevat nuoret järjestävät flash mobin ja vapaaehtoiset jalkautuvat Helsingin keskustaan jakamaan tietoa kampanjasta.

Nuorten lisäksi kampanjakasvoina on mukana myös kuljettajia. HSL ja metron, raitiovaunujen ja Suomenlinnan lautan liikennöinnistä vastaava Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL aikovat koulutusten avulla lisätä kuljettajien valmiuksia tunnistaa syrjintää ja puuttua siihen.

”Jos kuljettaja havaitsee syrjintää vaunussa tai pysäkillä, on hänellä velvollisuus ilmoittaa asiasta tilanteen vakavuudesta riippuen joko liikennevalvomoon, josta tilataan paikalle vartijat, tai vakavammissa tapauksissa hätäkeskukseen. Ja selvää on, että kuljettajan itsensä on kohdeltava jokaista matkustajaa yhdenvertaisesti ja syrjimättä”, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski tiedotteessa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö