Tämän vuoden Finlandia-voiton nappasi Pajtim Statovcin teos Bolla. Palkinnon saajan päätti Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Finlandia-voitto määrittää osittain sen, mitä suomalaisten pukinkontista löytyy. Voitto kääntyy rahaksi myös myyntilukujen osalta, sillä tällä vuosikymmenellä jokainen Finlandia-voittaja on sijoittunut vuoden viiden myydyimmän kirjan joukkoon.

Pelkkä ehdokkuus ei näytä kääntyvän menestykseksi samalla tavalla. Voittajan ohella vuoden kymmenen myydyimmän kirjan listalle on noussut tällä vuosikymmenellä korkeintaan yksi palkintoehdokas. Ainoat ehdokkaat, jotka ovat myyneet varsinaista voittajaa paremmin, ovat olleet Kjell Westön Kangastus, Laila Hirvisaaren Minä Katariina sekä Riikka Pulkkisen Totta.

Juttu jatkuu taulukon jälkeen.

Vaikka Finlandia-palkinto jaetaan vasta joulun kynnyksellä, se riittää kiihdyttämään kirjan myyntiä voittovuonnaan komeisiin lukemiin. Kappalemääräisesti eniten myyneet voittajat ovat tällä vuosikymmenellä olleet Ulla-Leena Lundbergin Jää (100 600), Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät (73 800) sekä Juha Hurmeen Niemi (64 000).

Viime vuoden voittaja Olli Jalosen Taivaanpallo myi vuoden 2018 aikana 40400 kappaletta. Vaikka se on tällä vuosikymmenellä voittajan matalin myyntiluku, se on silti lähes tuplasti parempi kuin parhaiten myyneellä ehdokkuuden saaneella kirjalla Pauliina Rauhalan Synninkantajilla (22500).

Juttu jatkuu graafin jälkeen.

Tänään jaettiin kaunokirjallisuuden Finlandian lisäksi myös tietokirjojen Tieto-Finlandia sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior. Tieto-Finlandian voitti Anssi Jokirannan, Pekka Juntin ja Anna Ruohosen teos Metsä meidän jälkeemme ja Finlandia Juniorin Marisha Rasi-Koskisen kirja Auringon pimeä puoli.

Tietokirjallisuuden voittajan valitsi taloustieteilijä Sixten Korkman ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden muusikko Olavi Uusivirta. Molempien palkintojen arvo on 30 000 euroa.

Yleisö sai myös äänestää omia suosikkejaan ehdokkaista. Lukijat äänestivät parhaaksi kaunokirjaksi Johanna Venhon romaanin Ensimmäinen nainen. Tietokirjoista yleisön suosikki oli Metsä meidän jälkeemme. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaista yleisöäänestyksen voitti Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Koira nimeltään Kissa tapaa kissan.

Suomen Kirjasäätiö on jakanut kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuodesta 1984.