Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tukema, Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n toteuttama, 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja on saanut matkailutoimijat ympäri maan yhdistämään voimansa.

Toukokuussa alkava kampanja jatkuu tänä vuonna poikkeuksellisesti lokakuun loppuun asti. Vahvasti digitaalisiin kanaviin rakennettu kampanja kokoaa kotimaan matkailuhelmet yhteiselle 100syytä.fi -sivustolle.

Suoman tilaaman, maaliskuun lopussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista (57 %) aikoo matkustaa tulevana kesänä Suomessa.

Poikkeusolojen myötä erityisesti luontokohteet (43 %) ja päiväretket lähiseuduille (45 %) kiinnostavat suomalaisia. Myös kaupunkikohteet (35 %) ovat monen suosikkilistalla.

Kampanjan jatkuvat tavoitteet ovat tukea kotimaisia matkailualan toimijoita, luoda uuden polven Suomi-fiilistä, tehdä kotimaanmatkailusta entistäkin isompi ilmiö sekä yhdistää kotimaanmatkailun pirstaloitunut markkinointi, kertoo Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

”Tänä vuonna suomalaisten innostaminen matkailuun kotimaassa ja sitä kautta matkailutoimijoiden tukeminen on tietysti erityisen tärkeää. Kampanjan kautta halutaan tarjota oivalluksia ja ideoita siihen, mitä kaikkea voikaan löytyä siitä ihan läheltä”, Hellén kertoo M&M:lle.

Kampanja on Suoma ry:n koordinoima ja sen markkinointiviestinnän toteutuksesta vastaa Drama Queen. Kampanjan sisältö rakentuu matkailuorganisaatioiden ja yritysten yhteisistä paketeista.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ja Saaristoasiain neuvottelukunta (SANK) tukevat kampanjaa. Lisäksi tämän kesän valtakunnallisena yhteistyökumppanina ovat Neste- ja Neste K -liikenneasemat.

Hellén kertoo, että kampanjan ympärillä tehdään monipuolisesti markkinointiviestintää erityisesti digikanavissa. Tähän sisältyvät orgaaninen ja maksettu näkyvyys sosiaalisessa mediassa, muu mainonta, vaikuttajayhteistyöt ja mediaviestintä.

”Sosiaaliseen mediaan panostaminen, erityisesti Instagramiin ja Facebookiin, ja aktiivinen rooli siellä näkyy erinomaisina tuloksina. Viime kesän aikana kanavat keräsivät 13 000 uutta seuraajaa. Kampanjan oma somemanageri mahdollistaa aktiivisen keskustelun ja läsnäolon somessa.”

”Tänä kesänä mukana ovat myös vaikuttajat Sami Tuunanen, Sara Vanninen ja Iina Hyttinen”, kertoo Hellén.

Vastuullista vetoapua matkailulle

Koronapandemian vuoksi monen keväälle tai kesäksi kaavailema ulkomaan matka on pitänyt perua. Yksi kampanjan kärjistä onkin tänä vuonna se, että kotimaan matkailu on paitsi turvallinen, myös vastuullinen valinta.

”Kotimaanmatkailu kaipaa ympärivuotisuutta erityisesti tänä vuonna, kun tavoitteena on saada matkailu koronakriisin jälkeen takaisin kasvun tielle.

”Haluamme kannustaa suomalaisia suunnittelemaan reissuja myös syksylle ja loppuvuoteen”, sanoo Anne-Marget Hellén.

Täysin varmaa ei Hellénin mukaan myöskään ole se, milloin kotimaanmatkailu pääsee käynnistymään kunnolla, ja milloin on mahdollista aloittaa kaikkien kohteiden täysimittainen markkinointi.

”Myös sen takia kampanjaa päätettiin jatkaa tänä vuonna pidemmälle syksyyn.

Vastuullisuus on matkailun kasvava trendi. Kotimaan- ja lähimatkailun suosio näkyi viime vuoden kotimaisen matkailun huippuluvuissa: kotimaiset yöpymiset kasvoivat touko-syyskuussa 5,8 %, joka vastaa 450 000 yöpymisvuorokautta.

“Kriisin jälkeen tärkeä tavoitteemme on saada kotimaanmatkailu takaisin kasvun tielle, jolla se on viime vuodet ollut. Koronapandemia korostaa vastuullisen lähimatkailun merkitystä entisestään. Matkailemalla kotimaassa voimme tukea yhdessä kotimaisia palveluita ja yrittäjiä”, elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa tiedotteessa.

Ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta siihen, minkälaiset matkakohteet sopivat erityisen korona-aikaan. Hellén toteaa kuitenkin, että Suomen monipuoliset luontokohteet ovat varmasti monelle tämän kesän valinta.

”Myös kaupungit pyrkivät toki avaamaan soveltuvin osin esimerkiksi terassien ovia ja käynnistämään kulttuuritarjontaa. Tärkeää on, että matkailuyrittäjät ja matkailijat noudattavat viranomaisten antamia terveys- ja hygieniaohjeistuksia.”

Kampanjan tämänhetkinen kokonaisbudjetti on Hellénin mukaan 450 000 euroa. Lisäksi kampanjaan saattaa vielä liittyä valtakunnallisia kumppaneita myöhemmin kesän aikana.

Vuoden 2019 kampanja onnistui erinomaisesti. Kampanjasivustolla luettiin kotimaisten matkakohteiden esittelykortteja touko-syyskuun aikana yli 1,2 miljoonaa kertaa.’

Kampanjan sosiaalisen median kanavat keräsivät puolestaan 13 000 uutta seuraajaa. Yhteensä sosiaalisessa mediassa tavoitettiin yli 1,5 miljoonaa suomalaista touko-kesäkuussa.

Lisäksi kampanja palkittiin Finnish Travel Gala 2019 -kilpailussa Vuoden matkailukuvan nostajana.