Suomen tunnetuimpiin kokkeihin lukeutuva Matti Jämsén on avaamassa omaa lounasravintolaketjua pääkaupunkiseudulle. Best Adventure of the Day eli BAD avaa ensin ovensa Helsingin Sörnäisissä helmikuussa ja seuraavan on tarkoitus aueta huhti-toukokuussa Espoon Leppävaaraan Säterinkadulle.

Lähtökohtaisesti ravintolat ovat auki vain aamupalalla ja lounaalla, mahdollisesti toisinaan myös viikonloppuisin brunssin merkeissä.

Jämsén on ollut uransa aikana monessa mukana, pokannut palkintoja ja työskennellyt Michelin-ravintoloissa, mikä sai hänet lähtemään ketjuravintoloitsijaksi?

”Haaveena ja haluna on tehdä ihmisiä onnelliseksi ja tässä on tarkoitus tehdä hyvää ruokaa siellä missä ihmiset sitä eniten kaipaavat eli arjessa”, Jämsén sanoo.

Taustalla on myös huoli alasta, joka vaikuttaa olevan jonkinasteisessa kriisissä. Jämsénin mukaan ravintola-alalta on enemmän suuntaa pois päin kuin sisään. Moni lähtee, koska kaipaa säännöllisiä päivätyöaikoja eikä halua mennä töihin isoille ketjuille, joissa ei pääse toteuttamaan itseään. Tähän Jämsén haluaa vastata.

Lounasravintolan pyörittäminen on myös hallittavampaa, kun henkilökuntaa tarvitaan yksi eikä kahta ja puolta kuten koko päivän auki olevassa paikassa.

”Tämä ei ole perinteinen lounasravintola tai henkilöstöravintola vaan lounaalla auki oleva laadukas ravintola, missä henkilökunta voi käydä syömässä. Sen käsitteen pitää muuttua ja se oli minulle kaikkein tärkeintä.”

Hänen mukaansa kokkikouluihin kuten Perhoon ja Roihuvuoreen ei enää pyri tarpeeksi väkeä. Muutaman vuoden ajan luokkia on ollut vaikea saada täyteen ja ravintolat pitävät kynsin ja hampain hyvistä tekijöistä kiinni. Vielä kymmenen vuotta sitten tilanne oli toinen.

”Kokki oli suosituin ammatti, kaikki nuoret halusivat olla kokkeja. Oli pirun seksikästä olla kokki, olit telkkarissa ja huippukokki sitä ja huippukokki tätä. Nykyään opiskelijat miettivät, että kokki on hirveän vaikeasti lähestyttävä ala. Pitäisi olla paikka, joka olisi heille helposti lähestyttävä paikka, joka olisi heille ammatillisesti kiinnostava ja jossa haluaisi olla töissä.”

”Ei tarvitse olla aamukahdeksasta iltakahteentoista töissä, käydä yöllä salilla ja mennä nukkumaan, vaan voi olla hyvä työympäristö ja mukava työ ja silti saada tehdä laadukasta ruokaa ja nähdä iloisia asiakkaita ja sehän tässä on se pointti”, Jämsén maalailee.

Konseptina BAD:issa tarjotaan kaksi lautasannosta, yksi kotiruoka seisovasta pöydästä, laaja salaattibaari ja keittopöytä, josta asiakas saa koota oman kokonaisuutensa kuten pho- tai ramen-keiton. Hinta on joko 10,50 tai 11,50.

Jämsén aikoo itse hääriä mahdollisuuksien mukaan keittiössä, tosin hän ei voi olla useassa paikassa samaan aikaan. Hänellä ei ole yhtiökumppaneita, firma on sataprosenttisesti hänen omistamansa. Vastuuhenkilöt ravintoloihin on jo palkattu, mutta muiden työntekijöiden rekrytointi on aloitettu vasta tiistaina. Puskaradio tosin on laulanut ja Jämsénille tuli jo ennakkoon liki parikymmentä yhteydenottoa.

”Selkeästi ihmisillä on tietynlainen tarve tähän. He etsivät säännöllistä työaikaa.”

Häntä itseään epäsäännölliset työajat eivät haittaa, mutta pysyvyyttä hän juuri nyt kaipaa. Jämsén sanoo tehneensä viime aikoina paljon ”pientä ja työllistävää”, mikä on ollut mukavaa mutta saanut hänet haluamaan jotain tasaisempaa.

Syksyllä Jämsén teki projektiravintola Soromnoota ja kesällä hän hilasi ihmisiä aterialle nosturilla Rautatientorilla, ”Dinner in the Sky” tapahtui 45 metrin korkeudessa. Lisäksi häntä on viime vuosina työllistänyt Ruka Peak -ravintola sekä Maailman parhaan ruokakaupan tittelin hiljattain voittaneen K-Citymarket Järvenpään yhteydessä toimiva Sesonki-ravintola.

Jämsénillä on runsaasti meriittejä kokkikilpailuista. Hän on edustanut Suomea kahdesti joka toinen vuosi järjestettävissä ”maailmanmestaruuskisoissa” Bocuse d’Orissa saavuttaen ensin viidennen ja sitten neljännen sijan, joka tekee hänestä Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän kisaajan. Jälkimmäisessä eli vuoden 2015 kilpailussa irtosi maailman parhaan liha-annoksen palkinto. Sittemmin hän on toiminut Bocuse d’Orin Suomen presidenttinä ja tuomarina.