The Helsinki Distilling Company uudistaa koko tuoteperheensä ilmeen.

Kansainvälisesti arvostetun suomalaisen käsityötislaamon pullot ja pakkaukset saavat yhtenäisen, helposti tunnistettavan ulkoasun. Tuotteiden maku ja laatu pysyvät uudistuksessa samoina, HDC tiedottaa.

Yksi syy muutokseen on, että The Helsinki Distilling Companyn tuotevalikoima on kasvanut jo yli 30 tuotteeseen. Ulkoasun päivitys tehtiin helpottamaan kasvaneen valikoiman näkyvyyttä ja tunnistettavuutta Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Uudistuksen myötä tislaamon tuotelajit tuodaan selkeämmin esille ja eri tuotetyypit erotetaan toisistaan väreillä. Mika Wistin suunnitteleman HDCO-tuotteiden uuden graafisen ilmeen tarkoituksena on tukea Helsinki-tuotesarjan alkuperää ja korostaa tuotteiden käsityöläisyyttä.

”Vaikka ilmeemme uudistuukin, pysyvät tuotteemme samoina. Myöskään tuttu HDCO-brändi ei muutu, vaan se kirjaimellisesti poltetaan tammitynnyrien kylkeen aivan samalla tavoin kuin koko brändäämisen historian alkupäivistä saakka on tehty”, kertoo HDCO:n Master Blender Kai Kilpinen.

”Olemme julkaisseet jo 18 erilaista helsinkiläisviskiä sekä useita ginejä ja erikoistuotteita, joten pakkausuudistus tuo valikoimaamme selkeyttä ja helpottaa eri tuotteiden ja lajien tunnistettavuutta”, Kilpinen jatkaa.

Pakkausuudistuksen jujuna on, että alkoholien tuotelajit nousevat etiketteihin selkeämmin. Esimerkiksi Tislaamon tunnetuin Helsinki Dry Gin saa punaisen etiketin, jossa on kuvattuna myös kaupungin siluetti.

Brändin ytimessä on ollut ja on jatkossakin nimenomaan helsinkiläisyys.

”Olemme ylpeitä juuristamme. On etuoikeus toimia Helsingin ainoana tislaajana ja tiedän, että tuotteemme toimivat usein käyntikorttina paitsi kotikaupungillemme ja koko Suomelle. Ulkoasun uudistus tehtiin käsityötislausta kunnioittaen, pääkaupungille sopivasti raikkaita ja rohkeitakin värejä pakkauksiin mukaan tuoden”, Kai Kilpinen maalailee.

”Helsinkiläisyys korostuu ikoniseksi kehutussa Helsinki Dry Ginissä kaupungin siluetin muodossa”, hän lisää.

Brändi-ilmeen päivitys ei ole ainoa uutuus The Helsinki Distilling Companyn syksyssä.

Tislaamo avaa syksyn aikana uuden tynnyrivaraston Sörnäisissä. Samalla HDCO uudistaa oman Tislaamo – Distillery Bar -ravintolansa. Sen uudistukseen kuuluu muun muassa, että ravintolan keittiö on auki keskiviikosta lauantaihin aina baarin auki ollessa eli ruokaa tarjoillaan yömyöhään saakka.

Vuonna 2013 perustettu The Helsinki Distilling Company on ensimmäinen ja ainoa tislaamo Helsingissä sataan vuoteen. Yritys tunnetaan ennen kaikkea luovana ja tuotteiden korkeaan laatuun keskittyvänä pientislaamona, jonka kaikki tuotteet valmistetaan käsin Helsingin Kalasataman Teurastamolla sijaitsevalla tislaamolla.

Yhtiön luovuudesta todistaa myös tislaajamestari Mikko Mykkäselle myönnetty Outstanding Innovation -palkinto Euroopan innovatiivisimpana tislaajana.