Koronaviruspandemia on kääntänyt radio- ja tv-persoona Jaajo Linnonmaan VirtualTraveller -matkailupalvelun katseet aiemmin kaavailtua enemmän Suomeen. Syynä on se, että palveluun sisältöä tuottavat travellerit eivät ole päässeet matkustamaan maailmalle.

”Liikeideamme ytimessä ovat olleet maailmalla reissaavat some-vaikuttajat ja muut sisällöntuottajat, jotka ovat tehneet palveluumme eri puolilta maailmaa 360-videoita nähtävyyksistä tai muista kiinnostavista kohteista”, Linnonmaa kertoo.

”Katsojat ovat päässeet mukaan tuttujen tyyppien juontamille reissuille esimerkiksi Barcelonaan tai vaikkapa vierailemaan koripalloilija Lauri Markkasen pelissä ja hänen kotonaan Chicagossa. Nyt tämän kaltaisia uusia videoita ei ole voitu tehdä koronapandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten takia.”

MS-potilaat kirvoittivat ideoimaan

Linnonmaa lanseerasi VirtualTraveller-palvelun vuoden 2016 Slush-kasvuyritystapahtumassa.

”Keksin idean, kun tapasin ryhmän MS-potilaita. He kertoivat, mitä sairastuminen merkitsee. Sosiaaliset kontaktit vähenevät, eikä esimerkiksi enää pääse matkustamaan”, Linnonmaa kertoo.

”Syntyi idea virtuaalimatkailusta, jossa ollaan reissussa kaverin kanssa, joka toimii matkaoppaana. Kaveri johtaa matkaa, ei tarvitse ihan yksin mennä.”

Linnonmaa sanoo hieman vieroksuvansa termiä ”virtuaalimatkailu”.

”Syntyy kuva utopistisesta maailmasta, ikään kuin tämä olisi jotain rakettitiedettä ja kaikilla pitäisi olla jotkut virtuaalilasit päässä. Kuitenkin lopulta on kyse vain totuttua makeammista videoista. 360-videoissa katsoja kokee olevansa videon sisällä, koska hän voi katsoa minne hän haluaa. Se tekee videoista normivideoita mageempia.”

Viihdettä ja matkailumarkkinointia

Jaajo Linnonmaa kertoo, että koronapandemia on tuonut lisää käyttäjiä VirtualTraveller-palveluun. Yksittäiset käyttäjät viettävät palvelussa myös aiempaa enemmän aikaa.

”Ihmiset kaipaavat ulkomaille. Halutaan mennä katsomaan vaikka sitä, millainen se Barcelona nyt onkaan. Kannattaako esimerkiksi Antoni Gaudín suunnittelemaan Sagrada Familia -kirkkoon jonottaa kolme tuntia?”

Linnonmaan mukaan virtuaalimatkailu on ilman muuta viihdettä, mutta se toimii samalla erinomaisesti matkailupalveluiden markkinointikanavana. Hän kertoo neuvottelevansa parhaillaan kaupunkien, kuntien, huvipuistojen, kylpylöiden ja hotelliketjujen kanssa siitä, miten alustaa voidaan hyödyntää matkailumarkkinoinnissa.

”Tästä vuodesta tulee tosi iso kotimaan matkailun osalta. Nyt jos koskaan on saumaa lähteä hyödyntämään virtuaaliteknologiaa matkailumarkkinoinnissa.”

”Virtuaalimatkailu lyö itsensä läpi parin vuoden sisällä”

Toistaiseksi VirtualTraveller ei ole ollut monenmoisia yrityksiä pyörittävälle Linnonmaalle mikään varsinainen bisnes.

”Aloin kehittää palvelua vuonna 2016. Pelkäsin, että joku varastaa idean ja kaavailin, että puolessa vuodessa homma pitää saada käyntiin”, hän kertoo.

”Mutta pelkästään alustan rakentamiseen meni pari vuotta. Nyt homma on kunnossa ja olemme alkaneet pikku hiljaa myymään ja hankkimaan yhteistyökumppaneita. Brändeistä mukana ovat jo muun muassa Nokia, Veho ja IFK.”

Linnonmaa uskoo, että virtuaalimatkailu lyö itsensä toden teolla läpi parin vuoden sisällä.

”Tässä on meilläkin vielä pitkä matka edessä ja töitä riittää, että saamme kasvatettua konseptin maailmanlaajuiseksi.”