Yksi USA:n presidentti Donald Trumpin vaaliteemoista oli muurin pystyttäminen USA:n ja Meksikon väliselle rajalle. Muurilla on Trumpin mukaan tarkoitus estää paperittomien siirtolaisten, huumausaineiden ja rikollisten pääsy Yhdysvaltoihin.

Kiistanalainen esitys on herättänyt runsaasti keskustelua. Meksikolainen Tecate Light -olutbrändi julkaisi viime syksynä mainoksen, jossa ideana oli olutmuurin rakentaminen USA:n ja Meksikon väliselle rajalle. Nyt skotlantilainen panimo Brewdog on viemässä ideaa astetta pidemmälle.

Brewdog kertoo haluavansa avata oikean baarin maiden USA:n ja Meksikon rajalle. Baarin pystyttäminen rajalle ei ole ilmoitusasia. Ensin vaaditaan viranomaisten suostumus. AdAgen arvion mukaan kyseessä on todennäköisesti PR-temppu, jolla Brewdog pyrkii tekemään itseään tunnetuksi USA:n markkinoilla.

Brewdogin perustajan James Watt in mukaan panimo ei kuitenkaan vitsaile. Tarkkaa sijaintia baarille ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta perusideana on, että toinen puoli baarista sijaitsee USA:n ja toinen Meksikon puolella.

"Aiomme perustaa baarin sinne (rajalle) joka tapauksessa siihen saakka, kunnes joku käskee meitä siirtämään sen muualle", Watt toteaa AdAgen mukaan.

Siirtäminen olisi suunnitelman mukaan mahdollista, sillä ajatuksena on rakentaa baari vanhoista laivakonteista, jolloin se voidaan määritellä virallisesti väliaikaiseksi liiketilaksi.

"Olut on aina ollut yhdistävä tekijä kulttuurien välillä. Yityksemme syntyi yhteistyössä ja valitsimme toimintamalliksemme kaiken kattavan lähestymistavan. Siksi ajattelimme, että olisi hauskaa mennä askel pidemmälle baarin perustamisessa ja todella sijoittaa se niin, että se ylittää USA:n ja Meksikon välisen rajan", Watt kommentoi.

Brewdog on kunnostautunut aiemminkin innovatiisen markkinoinnin tekijänä. Kesän alussa panimo lupasi tarjota ilmaisen oluen kaikille, jotka äänestävät Britannian parlamenttivaaleissa.