Pauli Aalto-Setälä, 53, jättää Aller Median ja siirtyy Dentsu Aegis Networkin toimitusjohtajaksi.

Allerin toimitusjohtajana työskentelevä Aalto-Setälä kirjoittaa Twitterissä, että hänen lähtöönsä liittyy paljon dramatiikkaa, koska hän on ollut yhtiön palveluksessa kymmenen vuoden ajan. Aalto-Setälä aloittaa Dentsun palveluksessa marraskuussa.

"Vastasin kutsuun myöntävästi, koska arvoni ja kunnianhimoni kohtasivat Dentsu Aegis Networkin arvojen ja tulevaisuuden kasvutavoitteiden kanssa. Olen innoissani päästessäni kasvattamaan suomalaisyrityksiä digitaalisessa taloudessa maailman parhaiden osaajien avulla", Aalto-Setälä kertoo tiedotteessa.

Aalto-Setälä on ollut mukana muu muassa perustamassa kahta televisiokanavaa, toiminut päätoimittajana Iltalehdessä sekä ollut toimitusjohtajana sekä Kotimaa- että Aller Media -konserneissa.

Aalto-Setälä on toiminut aiemmin myös digitaalisen talouden työelämäprofessorina Turun yliopistossa.

Dentsu Aegis Network Finlandin toimitusjohtaja Nermin Hairedinin siirtyessä uusiin haasteisiin elokuussa 2019 Dentsu Aegis Network Finlandin väliaikaisena toimitusjohtaja toimii Dentsu Aegis Networkin Pohjoismaiden toimitusjohtaja Paal Fure .