Nimitykset

Laura Kukkonen 22.3.2018 15:42

Paulig löysi kahveilleen toimitusjohtajan talon sisältä

Paulig
Lenita Ingelin aloittaa Pauligin Kahvi-divisioonan toimitusjohtajana huhtikuussa.

Lenita Ingelin aloittaa Pauligin kahviliiketoiminnan toimitusjohtajana huhtikuussa. Pesti vapautuu, kun Elisa Markula siirtyy Tikkurilan toimitusjohtajaksi.

Pauligin kahviliiketoimintaa johtamaan nimitetty Lenita Ingelin on työskennellyt Pauligilla vuodesta 2013.

Tällä hetkellä Ingelin johtaa Paulig Professionalia. Hän aloittaa uudessa tehtävässään huhtikuun alussa.

Kahviliiketoiminnoista vastaava Elisa Markula siirtyy keväällä Tikkurilan toimitusjohtajaksi. Hänen nimityksensä julkistettiin helmikuussa. Tuolloin kerrottiin, että Markula aloittaa uudessa pestissä viimeistään toukokuussa.

Ingelin kertoo ottavansa vastaan uuden roolinsa ylpeänä ja nöyränä.

"Tavoitteemme on luoda kotimarkkinoillamme merkityksellisiä hetkiä kahvin ystäville. Minulle tämä tehtävä on hieno haaste ja tartun siihen innolla", Ingelin sanoo tiedotteessa.

Ennen Pauligiin siirtymistään Ingelin johti Vaasan Groupissa kansainvälistä Bake-off-liiketoiminta-aluetta Pohjoismaissa ja Baltiassa. Aikaisemmin hän johti Unileverin Suomen Foodsolutions-liiketoimintayksikköä.

Ingelinistä tulee Paulig-konsernin johtoryhmän jäsen. Hän raportoi Paulig-konsernin konsernijohtajalle, joka on kesäkuun alusta lähtien Fazer Makeisten nykyinen toimitusjohtaja Rolf Ladau. Siihen saakka Pauligin vt. konsernijohtajana toimii Tina Andersson, joka jatkaa kesäkuun jälkeen Pauligin Strategia & Kasvu -toiminnon johtajana.

Paulig kertoo aloittavansa Professional-liiketoimintayksikön johtajan rekrytointiprosessin välittömästi.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö