Brändit

Matti Keränen 6.12.2017 17:02

Pelkkä markkinointitempaus? Viskimerkki lanseerasi puheohjauksella toimivan viskikarahvin

Colourbox

Kaikenlaisia älylaitteita ilmaantuu markkinoille lähes päivittäin, mutta nyt esittelyssä on vahvasti myös vuoden turhake -palkinnosta taisteleva laite.

Kyseessä on Jim Beam -viskimerkin lanseeraama "maailman ensimmäinen älykarahvi”. Kyseessä on laite, joka yhtiön mukaan toimii puheohjauksella. Karahville voi esittää viskin tarjoilemispyynnön lisäksi kysymyksiä, mutta oheisen videon vastauksista päätelleen keskustelu päätyy aina viskin juomiseen. Laitteelle äänen on antanut Fred Noe. Noe on Jim Beamin master distiller.

Älykarahvia myydään 34,90 dollarin hintaan. Laitteen puheentunnistuksen kerrotaan toimivan 3g-verkon yli. Tuotesivuilla kuitenkin mainitaan, että puheentunnistus lakkaa puolen vuoden jälkeen laitteen ostosta, minkä jälkeen laite on vain tavallinen Jim Beam -brändin viskikarahvi.

The Verge muistuttaakin, että kyseessä voi olla pelkkä markkinointitempaus, vaikka yhtiö ”älykarahviaan” onkin myynyt.

Lähde: Tekniikka&Talous

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö