Bauer Median uuden SuomiRäp-kanavan lanseeraus on aiheuttanut hämmennystä. Kanava aloitti Bassoradion taajuudella maanantaina 14. syyskuuta. Bauer Media ei ollut ilmoittanut asiasta kanavan kuuntelijoille lainkaan. SuomiRäp-kanavan aloittamisen tulkittiin merkitsevän Bassoradion lopettamista, mutta Bauer Media ilmoitti eilen, että Basso uudistuu 30. syyskuuta.

Lue lisää Markkinointi & Mainonnasta: Bassoradio ei loppunutkaan – Bauer Media selittää kummallista tilannetta: ”Teimme arviointivirheen

Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen kertoo M&M:lle sähköpostin välityksellä, että SuomiRäp-kanavan aloitukseen ja Bassoradion muutokseen liittyvä huomion suuruus on yllättänyt hänet.

Eilisessä Bauer Median tiedotteessa Tenkanen kommentoi, että yhtiö oli arvioinut tilanteen väärin. Nyt Tenkanen kirjoittaa, että uusi SuomiRäp-kanava olisi ansainnut paremman startin. Bauer Media ei käyttänyt ulkoista viestintätoimistoa uuden kanavan lanseerauksessa.

”Ensimmäinen ja suurin viestinnällinen opetus on ollut varmastikin se, että jatkossa haluamme olla merkittävästi avoimempia omista suunnitelmistamme ja tavoitteistamme.”

SuomiRäp-kanavalla on pyörinyt alkuviikosta perussuomalaisten kuntavaalimainontaa, joka on kerännyt kritiikkiä muun muassa Gettomasalta, Elastiselta ja Palefacelta. Räppäreiden mielestä perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen ajatusmaailma ei sovi rasismia vastustavan rap-musiikin rinnalle. Asiasta kertoi ensimmäisenä Rumba.

Miten Bauer Media on reagoinut kritiikkiin?

”Kyseisessä tapauksessa mainos on myyty kaupallisille radiokanaville Radiomedian toimesta. Osana omaa varainhankintaansa Radiomedia myy yhteiskunnallista mainontaa muun muassa poliittisille puolueille, ja kaikki Radiomedian jäsenyhtiöt ovat sitoutuneet ajamaan tätä mainontaa omilla kanavillaan. Havaittuamme mainoksen sopimattomuuden kanavan ohjelmasisällön rinnalle, päätimme poistaa mainoksen SuomiRäp-kanavalta. Olemme pahoillamme tästä virheestä ja sen olemme tuoneet esille myös useissa jo käydyssä ja jatkossa käytävissä keskusteluissa eri artistien kanssa.”

Bauer Media kertoo, että Bassoradion kuuluvuus kasvaa jatkossa. Mitä tämä tarkoittaa?

”30.9 alkaen monipuolisesti rap, hiphop ja R&B:tä soittava Basso kuuluu verkossa, joka kattaa 89 prosenttia suomalaisista. Aiempi verkko oli yli puolet pienempi. Kanava siis kasvaa merkittävästi ja aiemmin vain viidessä suurimmassa kaupungissa kuuluneesta Bassosta tulee yksi Suomen suurimmista kaupallisista kanavista. Basson kuuntelijoille iloisena asiana on myös kerrottu, että Hikinen Iltapäivä tulee kanavalla jatkumaan. Parhaillaan käymme keskusteluja kanavalla aiemmin olleiden erikoisohjelmien jatkumisesta ja mahdollisista uusista kanavalle tulevista erikoisohjelmista.”

Lue myös:

Bassoradio ei loppunutkaan – Bauer Media selittää kummallista tilannetta: ”Teimme arviointivirheen”

Suomi-rap sai oman radiokanavan

Bauer Media pitää ostohousut jalassa – osti Basso Median