Media

Maarit Alkula 13.2. 15:48 päivitetty 13.2. 17:11

Peter Nyman perustaa oman digituotantotiimin

Ny Man Oy
Peter Nyman

Suunnitelmissa on myydä varsinkin sosiaalisen median kanaviin tv-tasoista sisältöä, jossa voidaan hyödyntää Peter Nymania henkilönä.

Uutisankkurina ja juontajana tunnettu Peter Nyman on perustanut oman digituotantotiimin. Nymanin yritys Oy Ny Man Communication, Consultation & Contemplation Ab laajenee lähinnä koulutuksia tarjonneesta yrityksestä digi- ja videotuotantoyritykseksi.

Nyman kertoo M&M:lle, että hänen aiemmin yhden miehen puhujakeikkojen laskutukseen käyttämänsä yrityksen toiminta laajenee nyt, koska hän hoitaa nyt kaikki työnsä yrityksensä kautta.

”Olen tehnyt puhujakeikkoja siinä ohessa, kun olen ollut Maikkarilla töissä. Nyt kun lopetin uutisissa, en ole enää palkollinen, vaan laskutan kaiken työni oman yritykseni kautta.”

Nymanin mukaan av-tuotannoille on markkinoilla selvästi kysyntää. Ny Manin ydintiimin kuuluvat hänen lisäkseen Robert Tikkanen ja Fredrik Pelin.

”Firmat aika paljon haluavat esimerkiksi ammattimaisesti tehtyjä av-sisältöjä. Olen osin sitä jo tehnytkin, mutta ajattelimme tämän kolmikon kesken, että voisimme lähteä rakentamaan sitä vähän systemaattisemmin ja yhdistää voimamme niin, ettei joka projektiin tarvitse erikseen koota tekijöitä”, Nyman kertoo.

Nyman toimii yrityksessään käsikirjoittajana, sisällöntuottajana ja kasvona. Tikkanen on toiminut ennen nykyistä tehtäväänsä monen eri yrityksen johtotehtävissä median, kulttuurin, liikunnan ja hyvinvoinnin toimialoilla. Tikkanen kantaa päävastuun yrityksen projektihallinnasta, asiakassuhteista ja myynnistä. Ny Manin tuotannosta vastaava Pelin on toiminut muun muassa puhuja-alalla Speakersforum Finlandin ja Eventforumin markkinoinnissa ja mediatuotannossa. Sitä ennen Pelin toimi luovana johtajana digitoimisto Terrier Labsissa.

Kaikki kolme tunsivat toisensa jo valmiiksi.

”Osaamisemme sopivat hyvin yhteen Fredrik on teknisen av-tuotannon ammattilainen, Robert on toiminut paljon myynti-, markkinointi- ja hallintotehtävissä ja minulla on hallussani sisältö. Ajattelimme, että tämä on hyvä yhdistelmä ja voisimme lähteä tekemään systemaattisesti sitä, mitä olemme aiemmin tehneet vähän löyhemmissä muodostelmissa ja vähemmän keskitetysti”, Nyman kertoo.

Oy Ny Man Communication, Consultation & Contemplation Ab

Omistaja: Peter Nyman

Liikevaihto 2018: 108 900 euroa

Tilikauden tulos 2018: 43 500

Jakaa vuonna 2019 osinkona 18 600 euroa

"Talliin" tulossa muitakin kasvoja

Fredrik Pelin kertoo M&M:lle, että tarkoitus on myydä varsinkin sosiaalisen median kanaviin tv-tasoista sisältöä, jossa voidaan hyödyntää Peter Nymania henkilönä.

”Peterin kasvoja voi käyttää yritysten sisäiseen tai ulkoiseen markkinointiin ja viestintään. Voimme esimerkiksi kuvata seminaareja tai tehdä videotuotantoa. Meillä on aika paljon asiakkaita, jotka hakevat Peteriltä viestintäkoulutusta, mutta haluavat myös sisäiseen viestintään Peterin henkilönä viestittämään asioita”, Pelin kertoo.

Hänen mukaansa tarkoitus ei ole, että Nyman alkaa näkyä jatkuvasti mainoksissa, vaan tuotantoja on ajateltu ennemmin viestinnällisiin kokonaisuuksiin.

Pelin kertoo, että yrityksellä on listoillaan myös muita tv-kasvoja.

”Julkaisemme tulevien kuukausien aikana, keitä muita talliimme tulee”, hän kertoo.

Juttua täydennetty klo 16:45 Peter Nymanin haastattelulla ja 17:08 faktalaatikolla Oy Ny Man Communication, Consultation & Contemplation Ab:stä

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö